maanantai 5. maaliskuuta 2018

Väärin säästetty




Päivän uutiset kertoivat palkkakartellista, josta pääkaupunkiseudun kunnat olivat sopineet lastentarhanopettajien palkkaamisessa. Työehtosopimusta ei ole loukattu, mutta palkat on pyritty pitämään mahdollisimman minimissä. Seurauksena on ollut, että kartellialueella on 600 lastentarhanopettajan tehtävää täyttämättä.

Pari kymmentä vuotta sitten kunnallishallinnossa annettiin monia asioita suoraan viranhaltijoiden päätettäviksi. Muun muassa työntekijöiden palkkaamista koskevat asiat olivat näitä. Niitä ei enää tarvinnut viedä lautakuntiin päätettäviksi tai vahvistettaviksi. Muutos johtui osaltaan siitä, että lautakuntia yhdistettiin ja niiden toimialat kasvoivat.

Eivät lautakunnat edelleenkään ole suljettuja päätöksenteosta, mutta niiden jäsenten pitäisi olla erityisen aktiivisia ja pysyä selvillä oman toimialansa viranhaltijoiden päätöksistä, ja linjauksien lisäksi vaatia epäilyttäviltä vaikuttavia asioita tuotavaksi lautakunnan käsittelyyn. Sellaiseen harvalla on mahdollisuuksia.

Kunnissa käytössä olevissa tuloksellisuuden palkitsemisjärjestelmissä keskijohtoa kannustetaan olemaan käyttämättä määrärahoja. Yleisissä linjoissa pyörivät lautakunnat ja oman palkan kannustimet ovat ohjanneet keskijohtoa suuntaan, joka ei ole lopputulokseltaan hyvä. Varhaiskasvatuksessa olevat lapset ovat kärsijöinä.

Tiukemmassa poliittisessa ohjauksessa tällaista tilannetta ei olisi syntynyt.

Hiljan päivähoitoalalla toimivat yritykset eräässä Etelä-Suomen kunnassa valittivat siitä, että yksityisistä päivähoitopaikoista ei olla valmiita maksamaan kustannuksia vastaavaa hintaa. Jos palkkakartelli paljastuu laajaksi kunnalliseksi toiminnaksi, niin yrityksillä saattaa olla mahdollisuuksia tehdä vahingonkorvausvaateita kunnille. Sinänsä vahingonkorvaukset kuuluisivat lastentarhanopettajille, joiden palkka ei ole kehittynyt markkinoiden mukaisesti. Mutta yksittäisillä ihmisillä ei ole oikeutta korvauksiin tällaisissa tapauksissa, ainoastaan yrityksillä.

Kokonaisuudessa voisi sanoa: väärin säästetty.



Pääkaupunkiseudun kunnilla herrasmiessopimus, että lastentarhanopettajien palkkoja ei nosteta – "Kutsun tätä palkkakartelliksi". Yle.fi

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset