sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Kuntavaalimainonta


Edellisten kuntavaalien aikaan lokakuussa 2012 tein arvion kannattiko ehdokkaan laittaa mainos Kalevan etusivulle vaalipäiväksi. Tuolloin kaksi eniten ääniä saanutta, vasemmistoliiton Hanna Sarkkinen ja perussuomalaisten Olli Immonen, eivät mainostaneet lehden etusivulla. Suuri osa mainostaneista kyllä pääsi kaupunginvaltuutetuksi.

Meneillään olevista kuntavaaleista ei voi samanlaista analyysiä tehdä. Tabloidiksi vaalikauden aikana muuttunut Kaleva on myynyt koko etusivun Kokoomukselle. Myöskään takakannessa ei ole muiden kuin kokoomuslaisten ehdokkaiden mainoksia. Sisäsivuilla sentään on useampien puolueiden ehdokkaiden vaali-ilmoituksia.

Oulun 67-paikkaisessa kaupunginvaltuustossa Kokoomus on ollut toiseksi suurin puolue 13 valtuutetulla. Kärki on Keskustan, 19 paikkaa. Kolmantena on Vasemmistoliitto kymmenellä paikalla.

Jos viime kuntavaaleissa kaksi eniten ääniä saanutta ehdokasta eivät mainostaneet etusivulla, niin sen perusteella voisi varovaisesti olettaa, että nyt mainostava jää kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Mutta se jää nähtäväksi.



* Kuntavaalit


1 kommentti:

Reijo Valta kirjoitti...

Oulussa ei tapahtunut suuria muutoksia.

Ylen Voitto-robotti uutisoi: Keskusta jatkaa ykköspaikalla Oulussa – eniten äänisaalistaan kasvatti vihreät.

Kokoomus pysyi kakkossijalla.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset