tiistai 23. elokuuta 2016

Mummot eivät halua, että kauppojen edessä on ihmisiä kyttäämässä


Kerjäämiskielto on jälleen tapetilla. Ylen uutisen otsikko kertoo, missä vaatimuksessa mennään metsään. Nurin käännetty vaatimus – Mummot eivät halua, että kaupan edessä on ihmisiä kyttäämässä – vaikuttaa yhtä perustellulta kuin alkuperäinenkin.

Televisiokeskustelussa, josta juttu on kirjoitettu, ajatus oli suunnata kielto Itä-Euroopasta tuleviin romaneihin.

Taannoin Oulussakin vieraillut Paul Polansky on ollut paljon tekemisissä Balkanin romanien kanssa. Hänen mukaansa romanit itse näkivät olevansa tärkeä osa yhteiskuntaa. Kukaan muu ei tarjonnut ihmisille mahdollisuutta olla armeliaita.

Miten ihmiset kasvattavat taivasosuuttaan, jos ei ole mahdollista antaa almuja?



1 kommentti:

Riku Riemu kirjoitti...

Poliitkoilta kerjäämiskielto vie tietysti viimeisetkin. Puhelinmyyjille aina on riittänyt, kun olen sanonut, etten lainkaan ole kiinnostunut. Romanoveille annoin ennen usein rahaa, mutta jaksuu loppui, kun luin vanhusten ryöstöistä.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset