lauantai 20. helmikuuta 2016

Hanki ja jää


Meill' on halla ja yö, meill' on hanki ja jää
    pelätkää, pelätkää!

Nuijamiesten marssissa V.A. Koskenniemi (kokoelmassa Hiilivalkea, 1913) maalaili yhtä Suomen historian murrosaikaa. Hänen säkeistään 1980-luvulla joukko sosiologeja lainasi nimen uudelle kustantamolle. Syntyi Hanki ja jää, jonka ensimmäiset kirjat ilmestyivät vuonna 1987.

Yhteiskuntatieteilijät tarttuivat ajankohtaisiin ongelmiin. Ensimmäiset teokset, Matti Virtasen Tehtaasta studioon ja Matti Kortteisen Hallittu rakennemuutos? olivat suoria taustoitettuja vastauksia poliittisiin keskusteluihin. Vähintään yhtä tärkeä Paula Tuomikosken avaus Taide ja ihminen jäi vähemmälle huomiolle.

Pelon lietsominen ei ollut kustantamon tarkoitus. Maan parhaat asiantuntijat kertoivat millaisia sudenkuoppia oli edessä ja miten niitä ehkä voisi välttää.

Listaan tähän Hangen ja jään julkaisemat kirjat. Kustantamo eli vajaat kymmenen vuotta, sen jälkeen julkaisutoiminta jatkui Tammen ja sittemmin Gaudeamuksen suojissa omana sarjana. Viimeiset kirjat nimen alla ilmestyivät vuonna 2001.



Virtanen, Matti. Tehtaasta studioon, 1987

Tuomikoski, Paula. Taide ja ihminen, 1987

Kortteinen, Matti. Hallittu rakennemuutos? 1987

Peltonen, Matti. Viinapäästä kolerakauhuun : kirjoituksia sosiaalihistoriasta, 1988

Hellman, Heikki. Uustelevision aika? : yleisradiotoiminnan edellytykset television rakennemuutoksessa, 1988

Weckroth, Klaus. Toiminnan psykologia, 1988

Erkkilä, Helena. Miten taiteilijaksi tullaan? 1989

Rehn, Olli. Liike vai puolue? : kansalaisdemokratian mahdollisuudet 90-luvun Suomessa, 1989

Kivinen, Osmo. Koulutuksen rajat ja rakenteet, 1989

Ahola, Eija. Happy hours : uuden keskiluokan ravintolaelämää, 1989

Tuomioja, Erkki. Eurooppalainen Suomi, 1989

Alasuutari, Pertti. Erinomaista, rakas Watson : johdatus yhteiskuntatutkimukseen, 1989

Korpinen, Pekka. Valtio ja vapauden kasvu, 1989

Larson, Jonathan. Tuottajat ja saalistajat : johdatus ekoteolliseen ratkaisuun, 1989

Kevätsalo, Kimmo. Taistelu sieluista : näkökulma toimihenkilöliikkeen tulevaisuuteen, 1989

Lovio, Raimo. Suomalainen menestystarina? : tietoteollisen verkostotalouden läpimurto, 1989

Revon haamusta taivaskanaviin (toim. Paavo Kähkölä, Pertti Hemánus), 1989

Sulkunen, Irma. Naisen kutsumus : Miina Sillanpää ja sukupuolten maailmojen erkaantuminen, 1989

Soininvaara, Osmo. Vihreä markkinatalous, 1990

Tieteen kenttä ja kasarmi : tohtori Erkki Kaukosen juhlakirja (toim. Raimo Blom et al.), 1990

Kokko, Simo. Taudista sairauteen : mitä terveyskeskuslääkärissä pitäisi tapahtua? 1990

Matthies, Aila-Leena. Kapinasta muutoksen malliksi : vaihtoehtoinen sosiaalityö Suomessa, 1990

Weckroth, Klaus. X voi olla kuka tahansa, 1991

Eskola, Antti. Sotapäiväkirja, 1991

Sulkunen, Irma. Retki naishistoriaan, 1991

Nuori taide (toim. Seppo Heiskanen), yhdessä Maaseudun sivistysliiton kanssa, 1991

Suhonen, Pertti. Kaksisuuntainen peili : mielipidetutkimukset julkisuudessa ja politiikassa, 1991

Saari, Ilkka. Tauti nimeltä mafia, 1992

Kivivuori, Janne. Psykokulttuuri : sosiologinen näkökulma arjen psykologisoitumisen prosessiin, 1992

Lahtinen, Ilpo. Perustulo, kansalaisen palkka, 1992

Heiskala, Risto. Onko Amerikka totuus Euroopasta? 1992

Peltonen, Matti. Matala katse : kirjoituksia mentaliteettien historiasta, 1992

Kortteinen, Matti. Kunnian kenttä : suomalainen palkkatyö kulttuurisena muotona, 1992

Eskola, Antti. Työpäiväkirja, 1992

Weckroth, Klaus. Toiminnan psykologia, 2. p., 1992

Honkanen, Pertti. Vuosisadan verouudistukset : häviäjät ja voittajat, 1993

Pänkäläinen, Seppo. Suomalainen doping, 1993

Laitinen, Ahti. Näkökulmia rikollisuuteen, 1993

Christie, Nils. Kohti vankileirien saaristoa? : rikollisuuden kontrolli teollisuutena länsimaissa (suom. Tea Berndtson), 1993

Virtanen, Matti. Kevät 1994, 1993

Kivinen, Osmo. Yliopiston huomen : korkeakoulupolitiikan historiallinen suunta Suomessa, 1993

Alapuro, Risto. Suomen synty paikallisena ilmiönä 1890-1933, 1994

Weckroth, Klaus. Minä ja se toinen, 1994

Luostarinen, Heikki. Mielen kersantit : julkisuuden hallinta ja journalistiset vastastrategiat sotilaallisissa konflikteissa, 1994

Suhonen, Pertti. Mediat, me ja ympäristö, 1994

Historia, sosiologia ja Suomi : yhteiskuntatutkimus itseymmärryksen jäljillä (toim. Pekka Ahtiainen et al.), 1994

Weckroth, Klaus. Handlandets psykologi (övers. Thomas Rosenberg), 1994

Apo, Satu. Naisen väki : tutkimuksia suomalaisten kansanomaisesta kulttuurista ja ajattelusta, 1995

Sulkunen, Irma. Mandi Granfelt ja kutsumusten ristiriita, 1995

Honkanen, Pertti. Julkinen sektori : muistiinpanoja yksityistämisestä ja säästöpolitiikasta, 1995

Kivivuori, Janne. Psykopolitiikka : paljastava psykologia suomalaisen yhteiskunnallisen keskustelun perinteenä, 1996


Sarja

Kohti McDonald's-yliopistoa? : näkökulmia suomalaiseen korkeakoulu- ja tiedepolitiikkaan (toim, Börje Helenius, Esa Hämäläinen, Juha Tuunainen). Tammi, 1996

Pantzar, Mika. Kuinka teknologia kesytetään : kulutuksen tieteestä kulutuksen taiteeseen. Tammi, 1996

Kajanoja, Jouko. Kommunikatiivinen yhteiskunta : puheenvuoro hyvinvointivaltiosta. Tammi, 1996

Eskola, Antti. Jäähyväisluentoja. Tammi, 1997

Suominen, Tapani. Ehkä teloitamme jonkun : opiskelijaradikalismi ja vallankumousfiktio 1960- ja 1970 -lukujen Suomessa, Norjassa ja Länsi-Saksassa. Tammi, 1997

Toiviainen, Seppo. Kantapöydän imu : juoppokulttuuri valintana ja pakkona. Tammi, 1997

Alapuro, Risto. Suomen älymystö Venäjän varjossa. Tammi, 1997

Castoriadis, Cornelius. Magma : tutkielmia yhteiskunnan imaginaarisista instituutioista (artikkelit valinnut ja suomentanut Mikko Keinänen). Tammi, 1997

Peltonen, Matti. Kerta kiellon päälle : suomalainen kieltolakimentaliteetti : vuoden 1733 juopumusasetuksesta kieltolain kumoamiseen 1932. Tammi, 1997

Yleinen mielipide 1997 (toim. Pertti Suhonen). Tammi, 1997

Kivinen, Markku. Sosiologia ja Venäjä. Tammi, 1998

Kortteinen, Matti. Työtön : tutkimus pitkäaikaistyöttömien selviytymisestä. Tammi, 1998

Hiltunen, Ari. Aristoteles Hollywoodissa : menestystarinan anatomia. Gaudeamus, 1999 (2. p. 2005)

Kivivuori, Janne. Psykokirkko : psykokulttuuri, uskonto ja moderni yhteiskunta. Gaudeamus, 1999

Mikä Suomessa muuttui? : sosiologinen kuva 1990-luvusta (toim. Raimo Blom). Gaudeamus, 1999

Peltonen, Matti. Mikrohistoriasta. Gaudeamus, 1999

Sulkunen, Irma. Liisa Eerikintytär ja hurmosliikkeet 1700-1800-luvulla. Gaudeamus, 1999

Mäkelä, Klaus. Valtio, väkijuomat ja kulttuuri : kirjoituksia Suomesta ja sosiologiasta. Gaudeamus, 1999

Kalela, Jorma. Historiantutkimus ja historia. Gaudeamus, 2000

Blom, Raimo. Tietotyö ja työelämän muutos : palkkatyön arki tietoyhteiskunnassa. Gaudeamus, 2001

Alasuutari, Pertti. Johdatus yhteiskuntatutkimukseen. Gaudeamus, 2001

Laakkonen, Simo. Vesiensuojelun synty : Helsingin ja sen merialueen ympäristöhistoriaa 1878-1928. Gaudeamus, 2001

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset