maanantai 7. joulukuuta 2015

Projektiili


Poliisi kertoi taltuttaneensa natsien mielenosoitusta häirinneitä muun muassa käyttämällä paineaseita, jotka ampuvat kumisia projektiileja. Suomessa on sananvapaus ja sen myötä oikeus mielenilmaisuihin. Silti tuntuu irvokkaalta, että poliisi ampuu väkijoukkoja kumiluodeilla jotta pieni porukka pääsisi Helsingin keskustaan huutamaan heil hitlereitä.

Kaikki Raid-elokuvia nähneet tietävät, että ilma-aseet eivät ole mitään leikkipelejä. Paineella saa ammuttua hirsiseinästäkin läpi. Kuminen projektiili kuulostaa viattomalta, mutta maailmalla poliisi on vastaavilla aseilla tappanut ihmisiä.

Itse asiassa projektiili on synonyymi ammukselle. Jo 1920-luvun Pieni tietosanakirja tiesi kertoa:

Projektiili (lat.), sot., jonkin tuhoamiseksi kädellä tai koneella heitetty kappale. Nyk. käsitetään p:lla siis ammuksia, luoteja ja käsigranaatteja. 
Myöhemmin esimerkkinä projektiilista mainittiin

Šrapnelli l. shrapnelli (engl.), räjähtävä tykin ammus, projektiili, joka on täytetty lyijy- tai teräsluodeilla. S:n räjähtäessä ilmassa nämä täyteluodit saavat 80-100 m/sek, lisänopeuden. Jotta luodit pysyisivät liikkumattomina, sulatetaan niiden sekaan hartsia tai rikkiä. Aikasytytintä käytettäessä s. räjähtää ilmassa ja tuottaa tuhoa eläviin maaleihin luotisuihkullaan. Iskusytytintä käytettäessä, jolloin siis ammus räjähtää maalissa, voi s. aiheuttaa helpostisyttyvällä täyteaineellaan tulipalon. 
Uudemmassakin kirjallisuudessa projektiili on ammusten yleisnimi. Esimerkiksi Mika Virpiranta käyttää sitä Seitsemän puolustustaitojen teoriaa (2012) teoksessaan.

Fyysinen puolustautuminen aseita vastaan
   Lähitaisteluampuma-aseilla laukaistaan projektiileja. Projektiilin lentorata on aina suora, paitsi kiekolla ja bumerangilla, joiden lentoradat saadaan kaartuviksi ja palaaviksi.
   Ase paitsi laukaisee projektiilin liikkeeseen, myös suuntaa projektiilin lentoradan, jota laukaisun jälkeen ei voi muuttaa. Ellei aseen suuntausmekanismi, eli esimerkiksi revolverissa, pistoolissa tai kiväärissä piippu, ole suunnattu laukaisuhetkellä oikein, projektiili eli luoti lentää väärin suunnattua liikerataansa kohteen ohi. Näin ollen fyysinen puolustautuminen projektiileja vastaan on sana asia kuin aseen tähtäysmekanismin suuntaaminen poispäin puolustautujan elimistöstä. Lisäksi hyökkääjällä ei yleensä ole määrättömästi projektiileja (luoti- ja haulipatruunoita, nuolia, tikkoja, kiviä jne.) käytettävissään, joten niiden käyttäminen loppuun tekee ampuma-aseesta lopulta käyttökelvottoman muuhun kuin lyöntiasekäyttöön.

Poliisi yleensä tiedotteissaan käyttää yleiskieltä ilman kikkailua vierasperäisellä erikoissanastolla. Tässäkin tapauksessa olisi voitu hyvin kertoa, että poliisi ampui kumiluodeilla väkijoukkoja.

On tietysti eri asia miten kansalaiset reagoivat sanavalintojen seurauksena.









4 kommenttia:

Reijo Valta kirjoitti...

Poliisi täsmentää, että ei ole ammuttu kumiluoteja, vaan kumimuoviseosammuksia. Yle.

jari lehtinen kirjoitti...

Projektiili on käännetty usein yksinkertaisesti sanalla "ammus".

Kulkueeseen osallistuneet libertaarit ovat olleet jälkeenpäin hyvin hämmästyneitä siitä, että heidän on kerrottu kävelleen natsikulkueessa. Kun vielä vastapuolella oltiin liikkeellä tunnuksella "vapaus pelissä", niin kuvio on suorastaan maukas. Vapaus on tärkeä asia, mutta vain meidän vapautemme on vapaampaa kuin kenenkään toisen vapaus. Vapaat kivet ja vapaat projektiilit lentelevät kohti vapaita radikaaleja ja vanha punkkari älähtää.

Mutta tällaista tämä on. Elämme taas vuotta 1903. Avoin kysymys on enää se, milloin Bobrikoff murhataan.

Reijo Valta kirjoitti...

Niin. Tai ehkä tässä murhan sijaan pelolla odotetaan milloin se suvakkihuora oikeasti persraiskataan.

Reijo Valta kirjoitti...

Viimeisimpien tietojen mukaan kumimuoviseoksen lisäksi ammuksissa on vismuttihauleja. HS.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset