maanantai 17. elokuuta 2015

Tornionlaakson uusi maakuntamuseo


Lauantaina Tornionlaakson maakuntamuseossa vietettiin avajaisia. Museota on remontoitu pitkään, osa uudesta perusnäyttelyn avattiin yleisölle noin vuosi sitten, nyt se on saatu valmiiksi kokonaisuudessaan. Perusnäyttely jakautuu kahteen osaan. Varhaisempaa historiaa ja maaseutuelämää esittelee Yhteinen jokilaaksomme ja kaupunkien historiaa nyt avattu Kaupunkimme rajalla.

Museo esittelee joen molemmat rannat viime vuosina kasvaneen rajayhteistyön hengessä. Museo on rajanylinen, Tornion ja Haaparannan yhteinen. Haaparanta syntyi Suomen sodan jälkeen Tornion siirryttyä toiseen valtakuntaan. Länsinaapuri perusti uuden kauppapolitiikkansa mukaisesti samaan aikaan Länsipohjan rannikolle monta muuta kaupunkia, joten Pohjois-Ruotsi ei jäänyt ainoastaan Haaparannan kaupunkipalvelujen varaan.

Vaihtuvana näyttelynä museossa esitellään marraskuun loppuun saakka ensimmäisen maailmansodan aikaa Torniossa ja Haaparannalla. Venäjän valtakunnan ainoa yhteys länsimaihin oli noina vuosina Tornionjoen yli. Noiden kolmen vuoden ajan kaupunkien elämä mullistui monin tavoin. Esimerkiksi leskikeisarinna Maria Fjodorovna kulki täältä, ja bolsevikkijohtaja Vladimir Lenin useampaan otteeseen. Pitipä Lenin 1915 Tornion rautatieasemalla palopuheen, jonka venäläiset sotilaat käänsivät suomeksi.  








* Tornionlaakson maakuntamuseo


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset