maanantai 27. heinäkuuta 2015

Mitä tapahtuu 18.-20. syyskuuta?


Oululaisen kansanedustaja Olli Immosen Breivikin terroritekojen muistopäivänä facebookiin kirjoittama joukkosurmaajan ajatuksia komppaava päivitys on puheiden perusteella johtamassa joko Immosen erottamiseen puolueesta tai Perussuomalaisten hajoamiseen. Ensimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi, mutta jo puoluekokouksessa 8.-9. elokuuta saattaa luvassa olla yllätyksiä. Vielähän uusi hallitus ja eduskunta eivät ole ehtineet muuttaa puoluetukilakia, joka jättäisi eroajat ilman tukia.

Facebook-sivuillaan Suomen Sisun puheenjohtaja Immonen useampaan kertaan pyytää merkitsemään kalentereihin päivämäärän 18.-20.9. Silloin olisi alkamassa uusi aikakausi.

Jos yrittää ajatella Breivikin ihailijoiden tarkoitusperiä, niin ensimmäisenä tulee mieleen noina päivinä tapahtuvan jotain pahaa, todella pahaa. Suomen Sisun nettisivujen ajankohtaista-osiota on päivitetty viimeksi viime vuonna, joten vinkkiä ei ole tarjolla.

Immosen mainitsemana ajankohtana on ainakin sporttileiri Tanhuavaarassa, körttifoorumi Aholansaaressa, Hämeen maaseutunuorten matka Ahvenanmaalle, KMC:n ajokauden päättäjäinbileet, Caravan-messut Lahdessa, Perheen parhaaksi-parisuhdekurssi Ähtärissä, C-tason futsalvalmentajakoulutus Myllypurolla ja Surunauhan vertaistukiviikonloppu Vesovassa. Otavan opistolla järjestetään tosisienestäjän kurssi ja itsemyötätunnon perusteet. Kolilla on Ruska Blues. Joensuun kirjallisuustapahtumassa puhutaan rahasta.

Ehkäpä sisulaiset haastetaan joukolla osallistumaan Nälkäpäivään? Tai parantamaan turvallisuustaitoja Tikkakosken NASTA-harjoitukseen?

Onneksi noina Immosen mainitsemina päivinä ei (ilmeisesti) järjestetä minkään puolueen nuorisojärjestön leiriä.



4 kommenttia:

jari lehtinen kirjoitti...

Perustava puoluekokous, veikkaan ma.

Reijo Valta kirjoitti...

Siihen suuntaan näytettäisi olevan menossa.

Mambrinon kypäri kirjoitti...

Merkkasin tämän päivän kalenteriin ja päätin palata kommentoimaan. Olen tähän asti ollut vakaa ateisti, mutta nyt alan epäillä että tuolla Ylhäällä jollain kovin erikoinen huumorintaju. Yhdistettynä pakolaiskriisiin tämä päivämäärä osoittautui niin mielenkiintoiseksi että heikompaa hirvittää.

Helsingin ja muiden kaupunkien eilisissä äärioikeistomarsseissa perustettiin ilmoituksen mukaan Lapuan liike uudelleen. Julistus:

"Meidän tehtävämme ei ole sen vähäisempi kuin Suomen Tasavallan perustaminen uudestaan sellaisena kuin se oli ennen jatkettua maanpetosta"

Samaan aikaan järjestettiin myös Suomen Sisun syysseminaari, jossa ilmoitettiin mm. että parlamentaarinen vaalien kautta tapahtuva vaikuttaminen ei riitä -- tarvitaan "ruohonjuuritason toimintaa", mitä se sitten lieneekin. Kenties lain ulkopuolelle oitis julistautunut Lapuan liike?

Lainaukset via blogisti Saku Timonen @ Image:

http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2015/09/20/askelten-kaiku/

Reijo Valta kirjoitti...

Kiitokset seurannasta ja raportista. Itse en kovin tarkasti asiaa seurannut, pistin merkille Sisun organisaation uudistamisen ja neljän piirijärjestön perustamisen. Toiminta on laajenemassa, mutta tuo uuden Lapuan liikkeen perustaminen ei tainnut isompien medioiden uutiskynnystä ylittää.

Perussuomalaisten sisällä varmaan kiehuu. Soinin tänäiset kirjoittelut antavat ymmärtää, että hän entistä enemmän on joutunut antamaan periksi nuiville. Ennustettu puolueen perustaminen ei siis -- vielä -- toteutunut. Tuo ulkoparlamentaarisen toiminnan lisääminen ei kyllä kuulosta hyvältä.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset