tiistai 5. toukokuuta 2015

Maantieryöväreiden paluu


Kilpisjärven koululaisten palaneet luokkaretkirahat paljastivat koko Suomelle millaiset pankkiolot Lapissa ovat. Kilpisjärveläisen on matkattava Rovaniemelle saadakseen talletettua käteistä Nordean tililleen. Muut mahdolliset paikat koko maakunnassa ovat Tornio ja Kemi. Kaiken lisäksi tallettajan on oltava pankkikonttorissa tiettynä päivänä tiettyyn kellonaikaan, pelkkä aukioloaikaan asioiminen ei riitä.

Jo pidempään on puhuttu feodaalisen yhteiskunnan paluusta. Uuden ajan feodaaliherroiksi on nimitelty Nordean hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroosin kaltaisia uusrikkaita. Feodaalisen yhteiskunnan merkkejä voi nähdä yläluokan lisäksi myös muilla yhteiskunnan tasoilla. Nordean konttoreiden tarkat ja rajatut rahanvastaanottoajat ovat omiaan luomaan Pohjois-Suomeen kokonaan uuden ammattikunnan, maantierosvot.

Feodaalisen ajan yhteiskunnassa ihmisten sosiaaliturva oli heikko. Samoin alamaisten turvallisuus oli heikko. Poliiseja tai sotaväkeä ei riittänyt turvaamaan alamaisten henkeä tai varsinkaan omaisuutta. Noiden aikojen suurin auktoriteetti Aristoteles pitikin maantierosvoutta yhtenä ihmisten luonnollisena elinkeinona.

Jos feodaalistumiskehitys jatkuu voinemme olettaa, että Rovaniemelle tai Tornioon suuntaavia pien- ja perheyrittäjien autoja tullaan ryöstämään säännöllisesti. Metsistä tielle hyökkäävät rosvojoukot täydentävät näin käteisen rahan tarpeitaan.

Viimeksi Suomessa lienee ollut laajempaa maantierosvousta 1700-luvulla isonvihan aikaan. Noina aikoina tiedetään ryöstetyn muun muassa veronkerääjiä. Silloisille paikallisruhtinaille ei ryöstöt kelvanneet syyksi olla maksamatta heille kuuluvia maksuja, joten samat verot saatettiin metsärosvojen vuoksi kerätä kahteen kertaan.

Suomalainen paikannimistö on säilyttänyt tietoa maantie- ja metsärosvojen suosimista kohteista. Volo-, volon- tai volokki-nimisissä paikoissa on ainakin pelätty tai uskottu oltavan ryöstövaarassa.

Toivottavasti ei kuitenkaan noihin aikoihin palata. Jimin Lapin poliiseista ei ainakaan ole ryöstäjille pelotteeksi.


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset