sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Tsamo


Vaihdoin vaalistudion jännityksen Elokuvateatteri Studion rauhallisempaan kerrontaan. Viimeistä kertaa esitettiin Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin Tsamo (Suomi 2015). Alkuperäiskansojen elämää kuvaavista dokumenteistaan tunnettu pariskunta oli tällä kertaa tehnyt fiktiivisen tarinan, joka perustui kuitenkin todellisen ihmisen elämään.

Tsamo eli kastettuna Aina Iliamna Moore (k. 1868) syntyi Alaskassa Kenain niemimaalla. Kauppakirjan mukaan viisivuotiaana (tai yhdeksän, kuten elokuvassa oletetaan) suomalainen vuori-insinööri Hjalmar Furuhjelm osti tytön ja toi hänet Suomeen vaikka Venäjän tuolloiset lait sen kielsivät. Suomessa tyttö joutui heittopussiksi ja kuoli 13-vuotiaana.

Tsamon tarina on kiehtova. Aikaisemmin sitä on taiteessa hyödyntänyt Catarina Ryöppy. Lehmuskallio ja Lapsui keskittyvät Tsamoon, jota näytteli kirgisialainen Albina Tologonova. Tyttö tuntui tietävän tarkasti asemansa ja merkityksensä, mutta ikänsä ja kielitaitonsa puolesta ei osannut aavistaa ympärillään olevien aikuisten ajattelevan asioista toisin.

Nuori intiaani ajatteli olevansa Furuhjelmin vaimo. Hänen kansansa jakautui kahteen heimoon, kotkiin ja korppeihin. Heimo määrittyi äidin heimon mukaan. Tsamo vaali vaimouttaan ja korppiuttaan, keskeisintä identiteettiään, ja molempien näiden vuoksi joutui vaikeuksiin.

Elokuvassa aikuisroolit oli näytelty jäykästi ja yksinkertaista kieltä käyttäen. Liekö ratkaisu ollut tarkoitettu, toisinkin ymmärtämättömyyden näkökulmaa olisi voinut ilmasta. Tekojaan aikuiset eivät lapsen kannalta ajalleet, ainakaan loppuun asti.  Hyväntahtoisuus ja -tekeminen kääntyivät päinvastaisiksi.


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset