maanantai 14. huhtikuuta 2014

Sargentin Stevenson


Tänään 1925 kuoli John Singer Sargent (s. 1856). Häntä on tavattu pitää amerikkalaisena taiteilijana, vaikka hän syntyi Italiassa, sai koulutuksen Ranskassa ja kuoli Isossa-Britanniassa. Sargent oli kuitenkin Yhdysvaltain kansalainen koko elämänsä ja ikuisti myös kotimaansa maisemia ja henkilöitä, muun muassa Theodor Rooseveltin ja John D. Rockefellerin.

Sargent maalasi kolme muotokuvaa kirjailija Robert Louis Stevensonista. Ensimmäinen, vuonna 1884 tehty työ ei ole säilynyt nykyaikaan. Vahvimman epäilyn mukaan kirjailijan vaimo Fanny hävitti teoksen. Toinen työ (yllä) seuraavalta vuodelta 1885 sai kummastelevan vastaanoton, kuvan Stevensonin asentoa pidettiin outona ja epäedullisena merkkihenkilölle. Kirjailija itse piti taulusta ja sanoi sen kuvastavan hyvin työskentelyään. Hän kun kirjoittaessaan usein käveleksi mietteissään. Fanny Van de Grift Osbourne Stevenson on kuvassa mukana.

Kolmas työ vuodelta 1887 oli bostonilaisen pankkiiri Charles Fairchildin tilaus. Hän antoi teoksen lahjaksi vaimolleen.



* Robert Louis Stevenson and His Wife. jssgallery.org


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset