torstai 17. huhtikuuta 2014

Hongkongin kreivitär


Eilen armoitettu elokuvantekijä Charles Chaplin olisi täyttänyt 125 vuotta. Chaplinin tuotanto on hyvin tuttu, mutta viimeinen elokuva Hongkongin kreivitär (1966) on jäänyt jostakin syystä näkemättä. Elonetin mukaan sitä on televisiossakin usein esitetty, tosin viimeisestä kerrasta on jo kymmenen vuotta.

Aikoinaan Hongkongin kreivitär ei saanut kovinkaan suopeaa vastaanottoa. Nyttemmin elokuvaa on arvostettu enemmän. Chaplin itse on filmissä vain hyvin pienessä sivuroolissa vanhana palvelijana. Suuremmissa sivurooleissa ovat poika Sidney Chaplin ja tytär Geraldine Chaplin.

Pääroolit oli miehitetty ajan suurin kuuluisuuksin. Marlon Brando oli ministerin pestiä odottava Ogden Mears, joka sai kuitenkin tyytyä Saudi-Arabian suurlähettilään virkaan. Sophia Loren esitti Nataschaa, Hongkongin kreivitärtä, Venäjältä Kauko-Itään päätynyttä pakolaista. Oikea aatelinen hän ei ollut, olivatpa Hongkongin sutenöörit havainneet keksittyjen arvonimien vilkastuttavan kauppaa.

Mears oli laivamatkalla Yhdysvaltoihin. Hongkongissa juhlittiin vaalivoittoa "aatelisneitojen" seurassa. Krapula-aamuna paljastui, että ministerinsalkku jäi saamatta ja hyttiin oli jänikseksi livahtanut yksi edellisillan kreivittäristä. Ja Mearsin vaimo oli tulossa laivalle Honolulussa. Tosin avioliitto oli ollut pelkkä kulissi jo vuosia.

Chaplin rakentaa näistä aineksista komedian, jossa on surumielinen pohjasävy. Kovan merenkäynnin kuvauksessa on viitteitä varhaisiin lyhytelokuviin, muutenkin toiminnallinen komedia ja hienovarainen ilveily ovat tuttua Chaplinia. Katsojalta meni kuitenkin aikansa havaita hienoudet. Sophia Lorenia on harvemmin nähty valkokankaalla naamaansa vääntelemässä.

Kaikkien draaman lakien mukaan jommankumman päähenkilön olisi pitänyt kuolla. Chaplin on kuitenkin armelias ja jättää lopun avoimeksi.

Ei tämä mikään tusinakomedia ole. Yksityiskohdissa on lukuisia hienouksia ja kokonaisuus antaa ajattelemisen aihetta.


* Hongkongin kreivitär. Elonet.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset