lauantai 17. elokuuta 2013

Oulun taidemuseo (52/100)


Parin tulevan viikon ajan Oulun taidemuseo on levittäytynyt Hupisaarille, Oulujoen suistoon on tehty ympäristötaidenäyttely Täällä! Kuten tätä blogia pidempään seuranneet ehkä ovat huomanneet, että tavallinen kulkureittini kaupungin keskustaan kulkee Hupisaarten läpi. Tänään taidemuseolla on Paikalla! -tilaisuus, jossa taiteilijat kertovat tarkemmin teoksistaan. Tilaisuus päättyy Hupisaarten kesäteatterissa järjestettävään keskustelutilaisuuteen oululaisesta tiernaperinteestä. Pohjana keskustelulle on Minna L. Henrikssonin työ Tiernapojat

On taidemuseossa näyttelyitä seinienkin sisällä, vaikka rakennuksen huoltotoimista äkkinäinen voisi toista päätellä. Ilokseni myös yhdeksännen luokan aloittanut tyttäreni kävi eilen oma-aloitteisesti taidemuseolla koulussa jaetun kulttuuripassin innoittamana. Kulttuuripassilla pääsee pääsee moniin kaupungin kulttuurilaitoksiin ilmaiseksi.

Essi Korva, Yhteys.

Riikka Mäkikoskela, Perillä.

Timo Vaittinen, Meteoriitti.

Jaakko Pernu, Vellikello.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset