tiistai 16. heinäkuuta 2013

Savon radan museo (26/100)


Pieksämäen kaupungissa ei kovin suurta museokierrosta voi tehdä. Museot.fi tietää kaupungin taajama-alueella olevan vain kaksi museota, Savon radan museon rautatieasemalla ja Sisälähetysseuran oppilaitoksen museon. Jälkimmäinen on auki vain kuukauden ensimmäisinä keskiviikkoina. Kunnallisia museoita taajamassa ei ole. Tosin kulttuurikeskus Poleeni tarjoaa muun muassa taidenäyttelyitä ja kattavan kunnan esihistorian esittelyn, joten museoiden puuttuminen on näennäistä. Kulttuurikeskuksia kuntiin on ymmärtääkseni perustettu hyvin samoin ajatuskuluin kuin paikallismuseoita aikaisemmin.

Pieksämäki on tunnettu rautateiden risteyspaikkakuntana, joten vanhaan rautatieasemaan sijoitettu Savon radan museo on paikkakunnalle omiaan. Museo avattiin osana radan satavuotisjuhlallisuuksia 1989. Museon ulkopuolella on rautateiden vanhaa kalustoa, ja sisällä esiltiin vuonna 1889 käyttöön otettua Savon rataa ja sen rautatieyhteisöä. Radan rakentaminen, myöhemmät perusparannukset ja työ asemilla ja kaluston huollossa esiteltiin, myös rautatieden vapaa-aikaan saakka ulottuva vaikutus. Paljon tilaa oli annettu rautateiden urheiluseura VRU:n menestyneille urheilijoille. Ammattiosastojen viirejäkin oli mahtunut esille.

Ensi lauantaina 20. heinäkuuta museolla on kesäpäivä, jolloin on mahdollisuus päästä höyryveturin vetämän junan tai lättähatun kyytiin. Tarkempi ohjelma museon nettisivulla.

Tk 3 -sarjan veturi no 852, Pikku-Jumbo.

Valtion rautateiden työntekijät olivat valtion virkamiehiä.
Se taannoin heijastui virkapukuina ja virka-asemaa
osoittavina merkkeinä.

1950-luvulle saakka tieto kulki asemalta toiselle
lennättimen avulla. Suomessa käytettiin lennätinnauhaa,
joten morsetusta ei tarvinnut tulkita pelkästään korvakuulolta.

Torvisoittokunnat olivat aikoinaan suorittuja.
VR:n työntekijöillä oli oma sellainen.

Vaihtotyöveturi VK 12 vuodelta 1937.
Saksalaisen Orenstein & Koppel Ag:n tuotantoa.
Maksiminopeus 30 km/h, paino 12,8 tonnia.

2 kommenttia:

Mari Jalava kirjoitti...

Jokunen vuosi sitten tuli käytyä tässäkin museossa. Jotenkin viehättävä - kuten monet muutkin rautatieharrastajien ylläpitämät museot. Minulla myös menossa sadan museon haaste (tämän vuoden aikana?), joten mielenkiinnolla luen kirjoituksiasi.

Reijo Valta kirjoitti...

Mukava kuulla!

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset