keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Khan



Uuden Star Trek -elokuvan innoittamana katsoin eilen DVD:ltä alkuperäisen Star Trek -tv-sarjan jakson Space Seed. Siinä tavataan Khan Noonien Singh ensimmäistä kertaa. Uusi elokuva on toista aikajatkumoa, siinä Khania ja hänen miehistöään eivät löydä Kapteeni Kirk kumppaneineen.

Khanin tausta on kuitenkin sama, joskaan uudessa elokuvassa sitä ei esitellä kovinkaan yksityiskohtaisesti. Ensitapaamisen yhteydessä USS Enterpricen tietopankeista kaivetaan esiin, että Khan oli Eugeniikkasotien aikakaudella luotu supersotilas, yli-ihminen joka ei pysynyt kenraaliensa renkinä. Vuosina 1992-1996 Khan hallitsi diktaattorina yli neljäsosaa maapallosta, Lähi-idästä kauas Aasiaan.

Benedict Cumberbatchin valinta uuden elokuvan Khaniksi on keskusteluttanut. Aiemmin häntä on esittänyt meksikolainen Ricardo Montalbán (1920-2009). Hollywood-elokuvissa ymmärrettävästi ei enää uskalleta esittää kolmannen maailman henkilöitä pahoina. Peribritti Cumberbatch on oudointa, mitä uskalletaan esittää.

Hahmon nimi Khan Noonien Singh viittaa ainakin mongolien muinaisiin johtajiin kaaneihin ja sukunimi Intian sikheihin. Singh-nimellä on paha kaiku myös Mustanaamiossa, aina 1500-luvulta lähtien Mustikset ovat taistelleet Singh-merirosvoja vastaan. Koko legenda sai alkunsa, kun nämä merirosvot surmasivat erään Kit Walkerin isän. Tosin Mustanaamion Bengali sijaitsee Afrikassa, eikä sillä ole mitään tekemistä Intian valtameressä olevan Bengalinlahden kanssa.

Kuten tv-mainoksessa päivitellään, ei ole tämä nykyisyys sellainen kuin menneisyydessä luvattiin. Vaikka elätetään jo 2010-lukua, niin ei tiede taida Khanin kaltaisia superihmisiä luoda. 1990-luvulla ei käyty sotia geenimanipulaation avulla. On luotu ainoastaan rikkaruohomyrkyn kestäviä viljalajikkeita. Ja viidentoista vuoden jälkeen on käynyt ilmi, ettei se rikkaruohomyrkky edes kaikkia rikkakasveja hävitä.



* Hannu Salmi. Huominen on eilinen. Widerscreen.




Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset