perjantai 5. heinäkuuta 2013

Kevätuhrin ymmärtämisestä


Eilen Mikkelin XXI musiikkijuhlilla oli venäläinen ilta, Tsaikovskia, Sostakovitshia ja Stravinskia. Puoliajan jälkeen Valery Gergiev johti viimeksi mainitun Kevätuhrin, jonka kantaesityksestä toukokuussa tuli kuluneeksi sata vuotta. Alkujaan Kevätuhri oli baletti, mutta sitä nykyisin esitetään paljon konserttiversiona. Niin kuin eilenkin.

Kevätuhrista on tullut yksi modernin taiteen symboleista. Ensi-illassa yleisö alkoi osoittaa mieltään ja lehtiarvioissa musiikki tuomittiin "meteliksi" ja "kakofoniaksi". Hesarin Ilkka Malmbergin aloittamassa keskustelussa modernin taiteen ymmärtämisestä Kevätuhrin ensi-iltayleisö oli vertailukohtana. Malmberg arveli, että moni ei uskalla osoittaa mieltä uusia teoksia kohtaan koska tulisi samalla tavoin leimatuksi kulttuurivihamieliseksi ja moukiksi kuin ranskalaiset vuonna 1913.

Eilen Mikaelin konserttisalissa yleisö osoitti suosiotaan pitkin ja voimakkain aplodein, osa jopa seisten. Suosio tuntui loppuunmyydyssä salissa aidolta, teeskentelemättömältä. Niin ei toimita pelkästään oman kulttuuritietämättömyyden paljastumisen pelossa.

Konsertissa pohdin mikä aikoinaan sai yleisön niin tolaltaan. Kevätuhrissa on keskeistä rytmi, melodiaa soittivat puhaltimet, tuttua viulujen sävelmattoa ei teoksessa ole. Jousisoittimet ovat hakkaavia, baletin tanssijan pakonomaista suorittamista korostavia.

Ehkä ällistyttävintä oli kuitenkin sisältö. Musiikissa oli aikaisemmin kautta vuosisatojen kuvattu uhrautumista rakkauden ja vaikkapa isänmaan puolesta. Uhri oli tehty toisen ja yhteisön puolesta. Uhrautuminen oli ollut ylevää, henkeä nostattavaa.

Kevätuhrissa uhrautuminen tapahtui yksinomaan oman pakkomielteen vuoksi. Periaatteessa Kevätuhrin ideana on yhden tytön uhraaminen kevään jumalalle vanhojen viisaiden johdolla, mutta kohtalon valitsema ei olekaan uhrauksen välikappale vaan sen aktiivinen toteuttaja. Valittu ei alistu yhteisön tahtoon, vaan tekee tehtävänsä innolla, omalla halulla. Tanssii itsensä kuoliaaksi.

Maailman ja asenteiden  muuttuminen oli tuotu lavalle. Yleisö oli sellaisen näkemiseen ollut varautunut.Se halusi musiikkia, ei maailman muuttumisen kuvausta.



* Mariinski-teatterin sinfoniaorkesteri, joht. Valeri Gergijev, sol. Ildar Abdrazakov, basso. Pjotr Tshaikovski: Voivodi. Dmitri Shostakovitsh: Sarja Michelangelo Buonarrotin runoihin. Igor Stravinsky: Kevätuhri. - Toimittajana Lotta Emanuelsson. (Suora lähetys Mikkelin Mikaeli-talon Martti Talvela -salista.) Yle Areenassa 3.8.2013 saakka.


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset