torstai 6. joulukuuta 2012

6. joulukuuta 1917



Itsenäisyyspäivän lähestyessä on keskusteltu siitä, että onko juuri tänä päivänä hyvä muistella talvi- ja jatkosotia. Eikö päivän teemaan sopisi paremmin jokin vuonna 1917 tapahtunut kuin 1930-luvun lopun ja 1940-luvun alun tapahtumat.

Viisi vuotta sitten kirjoitin Suomen itsenäisyysjulistuksesta. Sitä on harvemmin nostettu esille, teksti kun antaa ymmärtää, että venäläisten piti sysiä suomalaisia itsenäiseksi. ("Venäjän kansa on, kukistettuansa tsaarivallan, useampia kertoja ilmoittanut aikovansa suoda Suomen kansalle sen vuosisataiseen sivistyskehitykseen perustuvan oikeuden omien kohtaloittensa määräämiseen.") Oikein useampaan kertaan piti kehoittaa julistamaan itsensä omaksi valtioksi.

Joulukuun kuudes sopii sotienkin muisteluun. 1917 joulukuun kuudentena päättyi Cambrain taistelu, jossa britit ensimmäisen kerran laajamittaisesti ja onnistuneesti käyttivät panssarivaunuja taistelutoimissa. Tosin taistelun loppuvaiheessa tekemällään vastahyökkäyksellä saksalaiset tekivät tyhjäksi brittien saavuttamat voitot.

Yllä amerikkalainen stereokuva brittilinjoista, alla saksalaisten ottamia kuvia saaliiksi saaduista Mark I ja IV tankeista.





Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset