torstai 13. syyskuuta 2012

Ensimmäinen värielokuva


BBC kertoi eilen, että National Media Museumissa Bradfordissa on urakoitu. Edward Raymond Turnerin vuosina 1901 ja 1902 kuvaamia filmejä oli muunnettu katseltavaan muotoon. Uutisvideossa näytettiin pätkiä työstä, muun muassa lapsia leikkimässä auringonkukilla ja  papukaijan väriloistoa.

Edward Raymond Turner tiedettiin värillisten filmien kehittäjäksi, hän oli saanut 1899 patentinkin menetelmälleen. Edison oli 1895 esitellyt yleisölle kinetoskoopin, jossa yksi ihminen saattoi katsoa käsin väritettyä liikkuvaa kuvaa. Ensimmäinen Edisonin esittelemä filmi oli Annabellen tanssi.

Seuraavana elokuva-alan haasteena oli saada värit taltioitua jo kuvausvaiheessa. Kilpajuoksu oli kova, menetelmiä patentoitiin jo ennen Turneriakin. Varhaisin oli ilmeisesti saksalaisen H. Isenseen 1897 patentoima, briteissäkin W. F. Greene sai patentin 1898. Muitakin patentoijia oli ennen Turneria.

Toimivaa värikuvaussysteemiä kehitettiin kilpaa. Patentoiminen ei silloin, kuten ei nykyisinkään, edellyttänyt toimivan laitteiston esittelemistä viranomaisille. Mahdollisesti tai ainakin periaatteessa toimivan menetelmän esitteleminen riitti. Jos se oli riittävän omaperäinen, sai patentin. Yksinoikeuksien varaaminen oli vain osa teknistä kilpajuoksua.

Turnerin menetelmässä kuvattiin kolmea väriä, punaista, vihreää ja sinistä. Turner kuoli sydänkohtaukseen laboratoriossaan vuonna 1903, siihen mennessä hän ei ollut vielä ratkaissut kuvaamansa yleisölle esittämisen ongelmia. Eri väreissä kuvatun yhdistäminen valkokankaalle ei onnistunut. Koekatsojille oli tarjolla vain sumuisia, epäselviä näkymiä.

Bradfordin elokuva-arkistossa digitaalitekniikalla oli filmattu saatu yhdistettyä niin, että katsojat viimein näkevät mitä Turnerin kamera on tallentanut. Parempi myöhään kun ei milloinkaan. BBC:n dokumentti Turnerin filmeistä ja värielokuvan kehittämisestä tullee Ylenkin televisio-ohjelmistoon.



* World's first colour moving pictures discovered. BBC 12.9.2012.
* UK museum revives first-ever film shot in color. wsoctv.com 12.9.2012.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset