maanantai 4. kesäkuuta 2012

Suojatie


Koululaiset pääsivät viikonloppuna kesälaitumille, mutta jo parin kuukauden päästä alkaa turvallisen tien ylittämisen opetus. Erityisesti ekaluokkalaisten koulutietä opastetaan, ja tien ylittämistä turvallisesti opetetaan.

Teppo Moisio kolumnoi tänään Hesarissa otsikolla Näin tuhottiin suojatiet. Kirjoituksesta saattoi lukea (sen lisäksi, että ärsyttävä klikkauksia metsästävä pronominien käyttö otsikoissa on levinnyt kolumneihin saakka), että liikennevalitus on tuhonnut suojatiet.

Lakien mukaan suojatiellä tai sille astumassa olevalla jalankulkijalla on aina oikeus mennä ensin. Moni ei kuitenkaa uskalla, ja Moisio joutuu usein noloihin tilanteisiin. Hän on sopeuttanut ajonopeutensa lähestyvään suojatiehen ja pysähtynyt ennen sitä. Silti jalankulkija ei uskalla mennä ensin, ja Moision taakse alkaa kerääntyä jonoa.

Moisio syyttää liikennevalitusta. Hänen kouluaikoinaan 1980-luvulla korostettiin, että katso ensin vasemmalle, sitten oikealle ja vielä kerran vasemmalle. Jos autoja ei tullut, sai kadun yli mennä.

Moisio kuitenkin unohtaa, että lorun muotoon puettu oli tarkoitettu noudatettavaksi silloin, kun lähistöllä ei ollut suojatietä. Suojatie piti ylittää reippaasti kävellen, juosta ei saanut koskaan, korostettiin Kuopion koululaitoksessa 1970-luvulla.

Ennen 1970-lukua suojatiet olivat harvinaisuuksia. Siksi tarvittiin ohjeistuksia katujen ja maanteiden ylittämiseksi. Sittemmin ovat asiat muuttuneet. Katu- ja tieverkosto on uusittu täydellisesti. Maantien yli kävelevää pidettäisi nykyisin typeryksenä, itsensä tahallisesti vaaraan asettavana. Moottoritielle ei jalankulkijalla ole lain mukaan ollenkaan asiaa.

Liikenneturvan uusimmat turvalliselle koulutielle opastavat materiaalit eivät tunne lainkaan Moision mainitsemaa perinteistä lorutusta. Koululaiset tulisi ensisijaisesti ohjata kulkemaan kevyen liikenteen väyliä. Kadut ja tiet pitäisi ylittää tai alittaa, siis käyttää ali- tai ylikulkuja. Jos koulun lähistöllä on suojateitä, niin niissä tulisi olla liikennevalot, jossa on jalankulkijoille oma vaihe.

Opettajille suunnatussa aineistossa painotetaan, että vanhemmille pitäisi olla koulun alueella oma paikoitusalue lasten tuomista ja hakemista varten.

Taitaa liikennekasvatus olla sitä, että lapsia muistutetaan turvavyön käytöstä.




Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset