perjantai 30. syyskuuta 2011

Isännän linnut uusissa väreissä


Viime vuonna avaruusagentti Valerian ja kumppaninsa Laureline saivat päätökseen vuonna 1967 alkaneen saagansa halki aikojen ja avaruuksien. Vuosien varrella sarjakuvasankarien seikkailuista on julkaistu harvakseltaan uusintapainoksia. Asia ei helpota, että kustantajiakin on ehtinyt olla kolme, Otava, Tammi ja Jalava. Muutamien 1970-luvun alussa julkaistujen albumien divarihinta ehti nousta pilviin ennen uusintapainosten ottamista.

Tänä vuonna on markkinoille tullut uusintapainos Isännän linnuista (alk. 1973). Jalava kustansi sen ensipainoksen 1987, uusintapainoksessa on siitä tutut Heikki Kaukorannan suomennos ja Pentti Nuortimon tekstaus.

Uutta nyt julkaistussa laitoksessa on värit. 1980-luvulla julkaistun oli värittänyt Jeanette Goffard, uuden väreistä vastaa kuvittaja Jean-Claude Mézièresin kanssa pääasiallisesti koko albumisarjan väreistä vastannut Évelyne Tranlé. Hän on antanut värit monen muunkin tekijän sarjakuville, muun muassa Lauzierin ja Gregin.

Alkujaan Tranlén olisi pitänyt värittää Isännän linnutkin, mutta hänen työnsä olivat ruuhkautuneet niin, että Christinin ja Mézièresin piti palkata hänelle tuuraaja. Goffard loi hyvin samanlaisen värimaailman kuin Tranlé - sellainen varmaan oli tilauskin.

Nyt myöhempinä vuosina Tranlé on saanut paikata 1970-luvun alun kiireensä.

Isännän linnut on yksi tunnetuimmista yksittäisistä Valerianin ja Laurelinen seikkailuista. Se kuvaa sarjakuvan päähenkilöt hyvin pelkistetysti, korostetusti tulee esille Valerianin sankariuden laji. Hän ei ole heeros, joka tulee, näkee ja voittaa. Yhteistyö paikallisten humanoidien kanssa on Valerianin salaisuus.

Isännän linnuissa kumotaan diktaattori, salaperäiseksi jäävä isäntä, joka hallitsee mielenviejälintujensa avulla. Tarinaa on luettu keskusjohtoisuuden kritiikkinä, sellaisen joka enemmän tai vähemmän manipuloimalla saa kansan raatamaan puolestaan.

Tällaisessa lukutavassa jää huomiotta isännän valtakunnan synty. Liian lähelle hänen asteroidiaan tulleet tekevät haaksirikon ja päätyvät orjiksi. Eri alkuperää olevat alaiset eivät kykene yksilöinä vastustamaan sortoa, heiltä puuttuu "kansakunnan", yhteisöllisyyden voima.

Valerian saa koottua joukon mielensyöjälintujen käsittelemistä, ja nuoren Sülin huimapäisellä johdolla alkaa matka isännän karkoittamiseksi. Se onnistuu vain yhteistyöllä.


Alkujaan Jalava julkaisi albumin Sarjakuvan mestareita -sarjassa. Siihen Christinin ja Mézièresin työ ehdottomasti kuuluu.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset