sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Erno Paasilinna ja internet


Taiteen moniottelija Eeli Aalto (s. 1931) pitää oman nimistään blogia, jossa hän käy läpi arkistojaan ja tuo lukijoiden iloksi kaikenlaisia löytöjä. Monessa Aalto on ollut mukana. Viimeksi Aalto heinäkuun alussa muisteli entistä työtoveriaan Erno Paasilinnaa ja laittoi esille viimeisen häneltä saamansa kirjeen. (Tarkkaan ottaen kirje on Picasan puolella.)

Eeli Aalto on ollut internetissä jo viime vuosituhannella. Blogi ei niin vanha ole, mutta muisteluksia ja linkkejä vanhempaan läsnäoloon virtuaalimaailmoissa blogista on.

Lokakuussa 1999 lähettämässään kirjeessa Paasilinna varoittelee Aaltoa netistä.

Älä helvetissä juutu sen internetin ääreen. Väinö Kirstinä rupesi raittiiksi, juo kuulemma kolme pulloa Coca-colaa päivässä. Lähettää internet-juttuja päivästä toiseen, aamusta iltaan – kirjoja ei synny.

Aallolle vielä henkilökohtaisesti tarkennetaan:

Rupea ryyppäämään, kokoa näyttely ja potki se internet hajalle!

Erno Paasilinna lupaa täyden tukensa kaikille näille kolmelle eri ehdotukselleen.


Internet muuttaa kirjoittamista ja julkaisemista. Täällä näyttöpäätteen takana istuva tietokirjailija ei ole saanut pitkilleen kirjoja aikaiseksi. Viimeinen oma julkaisukin on kooste aikaisemmin blogiin kirjoitetusta.

On käsikirjoituksia tehty, oikovedoksia tulostettu ja joitakin jopa oikoluetettu. Mutta julkaisemisen pakottavaa kiihkoa ei ole syntynyt kuin kokonaan toisenlaisten teosten suhteen.

Sen siitä saa. Kun lähettelee internet-juttuja päivästä toiseen, aamusta iltaan. Ja www.kirstina.netkin on enää archive.orgin kautta tavoitettavissa.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset