lauantai 12. helmikuuta 2011

Lotta Pyykkönen vallan monumenteissa


Eilen kertomastani Joensuun vaihtonäyttelystä Valvegalleriassa jäi mieleen muutakin kuin Okkosen Suomalainen gotiikka. Lotta Pyykkösen (s. 1971) tänä vuonna tekemä kolmen puupiirroksen sarja (Maskuliininen perintö, Näyttämö, Mussolini) kuvaa ajankohtaista poliittista ilmapiiriä varsin nasevasti.

Mussolini tuo mieleen KOM-teatterin Porvari nukkuu huonosti LP:n kannen. Toisin kuin 1970-luvulla, nyt kerrostalossa on valot kahdessa ikkunassa. Vallan symboli aurinko hehkuu talon yllä, joten fasisti saa kaksinverroin olla huolissaan.

Näyttämössä ja Maskuliinisessa perinnössä Italiasta tutut valtarakennelmat hallitsevat. Fellinimäisessä ympäristössä oleva Colosseum ja Pisan kalteva torni visualisoivat vallan jatkumoita tuoden mieleen sekä hyvää että pahaa. Jälkimmäistä kuitenkin enemmän, kuten pitkän linjan kurkistus historiaan tavallisestikin.

Pisan kaltevan falloksen esiintuominen ja sen nimeäminen Pyykkösen tekemällä tavalla liittää työn mielikuvissa tietysti Berlusconin nykyisiin vaikeuksiin. Jos valta pyrkii kohti yövartijavaltiota, niin silloin vallan kannattaa pitää huolta, että öisin tapahtuviksi mielletyt asiat sujuvat kaikkien lakien ja asetusten mukaan.

Tietysti kalteva majakka valaisee toista puolta paremmin kuin toista. Toivottavaa tietenkin olisi yhtäläisten selviämismahdollisuuksien tarjoaminen.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset