keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Kanaalitunneli 20 vuotta

Obelix ei ole tyytyväinen Kanaalin sääolosuhteisiin.
Tänään 1990 pääsi ensimmäistä kertaa Ranskasta Brittein saarille ilman merimatkailua, vuonna 1987 aloitetun Kanaalitunnelin työmaa oli edistynyt niin, että ensimmäinen reikä mantereen ja saaren välillä oli valmis. Edellisen kerran jalan oli tuon 38 kilometrin matkan voinut tehdä jääkauden aikaan 8000 eKr.

Joulukuun alussa 1990 työmaa varsinaisesti ei ollut vielä kunnolla puolivälissäkään, kuningatar Elisabeth II ja presidentti Mitterand vihkivät tunnelin käyttöön 1994 ja vasta seuraavana vuonna se avautui tavallisten matkustajien käyttöön.

Kanaalin alittava tunneli on vain rautatieliikenteelle. Luotijuna Pariisista Lontooseen sujahtaa kahdessa tunnissa ja vartissa. Jos aikataulut pitävät kutinsa. Tunnelissa kuljetetaan myös autoja, henkilö- ja kuorma-, mutta tarkoitusta varten tehdyssä junanvaunussa.

Kanaalitunneli on pitkäaikainen haave ja keskustelun aihe. Ranskalaiset olivat siitä innostuneempia, Napoleonin aikaan 1802 Albert Mathieu esitti toteuttamiskelpoisen suunnitelman. Maailman merivaltaa pitänyt Iso-Britannia ei maareitistä innostunut.

Ajatus lienee ikiaikainen. René Goscinny kirjoitti alkujaan vuonna 1966 ilmestyneeseen Asterix Britanniassa -albumiin episodin, jossa Obelix totesi tunnelin olevan hyvän idean. Pikkuserkku Fritax kertoi sellaista jo puuhatun ja kaivamisenkin jo alkaneen. Fritax ei uskonut hankkeen pikaiseen toteutumiseen: "Voi olla että työ kestää kauan. Etten sanoisi."

1800-luvulta lähtien tunneli oli koko ajan enemmän tai vähemmän keskusteluissa. 1960-luvullakin keskustelu kävi, ja aihe Asterixiin pääsi. Goscinnyllä oli tapana viljellä ajankohtaisten asioiden siirtämistä sarjakuvagallialaisten aikaan, vuoteen 50 eKr. Viralliset neuvottelut tunnelista aloitettiin maiden välillä 1963, ja sopuun siis päästiin 1987.

Kanaalitunnelissa on melkoinen henkilöliikenne. Vuonna 1995 lähes kolme miljoonaa matkustajaa kulki tunnelista, määrä on noussut koko ajan. Viime vuonna junissa istui 9,2 miljoonaa ihmistä. Tuorein lama ei ole vaikuttanut henkilöliikenteeseen, mutta henkilö- ja kuorma-autojen kuljettaminen tunnelin läpi on vähentynyt, kuten moottoriliikennekilometrien määrä koko maailmassakin. Pudotus tunnelissa on kuitenkin ollut muita reittejä suurempi.

Mikään rahasampo tunneli ei sitä hoitavalle yhtiölle ole ollut. Pari vuotta sitten uutisoitiin, että ensimmäisen kerran tunneli tuotti voittoa. Pitkään meni ennenkuin Obelixin toivoma sateeton ja sumuton reitti rannalta toiselle sai riittävän kannatuksen.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset