torstai 2. joulukuuta 2010

Erkki Lappalainen: TTT


Jouni Tossavainen kertoi Poetry Slamin blogissa, että Erkki Lappalainen (1946-2010) on kuollut. Kertomansa oheen hän liitti Lappalaisesta tekemänsä haastattelun, joka alkujaan oli julkaistu Parnassossa vuonna 2006.

Tukholmassa lähes 40 vuotta asunut teki ja julkaisi tuotantonsa pääasiassa Ruotsissa. Lappalaisen alaa oli äänirunous, osin siihen liittyen häntä Poetry Slamin sivuilla muistetaan. Lappalainen nimittäin toi tuon estradirunouden lajin Ruotsiin.

Haastattelussa Lappalainen harmittelee, ettei hän kovin tunnettu Suomessa ole ja ettei hänen teoksistaan Ruotsissa ole pitkilleen uusintapainoksia otettu. Osin vitsailuakin tämä, olihan hänet mainittu väitöskirjassakin (Marja-Liisa Pynnönen. Siirtolaisuuden vanavedessä. Tutkimus ruotsinsuomalaisen kirjallisuuden kentästä vuosina 1956--1988, SKS 1991) ja avantgardikko tuskin odottaakaan massasuosiota saavansa. Ja muistettiinhan häntä Suomen Poetry Slamin yhteydessä.

Joka tapauksessa pari vuotta haastattelun jälkeen ntamo julkaisi Lappalaisen teoksen TTT. Teos oli saanut ensiesityksensä vuonna 1988 Tukholmassa.

TTT:n syntyyn johti ajatus, että runoilijoilla ei ole tapaa merkitä aikaa, kestoa töihinsä. Lappalainen kehitti kehikon, jonka avulla runoilija voisi säveltäjän tapaan määritellä ajallisia asioita.


Kukin rivi on kolme sekuntia, ja rivit on siis jaettu kolmeen sekunnin tahtiin. Pisteellä merkityt teet lausutaan painokkaasti, ilman olevat korottomasti, kevyesti. Runon kokonaiskesto on 51 sekuntia.

Sittemmin Lappalainen kutsui näitä äänirunoiksi ajattelemiaan äärirunoiksi. Ruotsinsuomalaista kirjallisuutta tutkinut Pynnönen haastatteli Lappalaista, ja sattui kuulemaan väärin runoilijan lausuman äänirunouden.

Avantgarden edustaja nappasi heti kiinni kuultuun "äärirunouteen", ja sellaiseksi esitteli TTT:tään muun muassa Sisuradion haastattelussa.



* Estradpoesin muistosivu
* Sisuradio: Erkki Lappalainen on kuollut
* Erkki Lappalainen: TTT, ntamo 2008.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset