perjantai 11. kesäkuuta 2010

Pohjoinen jäänyt osattomaksi


Yksi Kalevan kulttuurijournalismin kulmakivistä on ollut seurata kuinka paljon taidemäärärahoista ja apurahoista virtaa Pohjois-Suomeen (nykyisten Pohjois-Suomen ja Lapin aluehallintovirastojen toimialueille). Edellisen kulttuuritoimituksen johtajan aikana asiaan suhtauduttiin haudanvakavasti, nykyisen hieman vitsaillenkin.

Oli laskettuna prosentteja ja euroja asukaslukuun suhteutettuna. Nyttemmin on kyselty senkin perään, että miten kansalliseen julkisuuteen nousseet saataisiin paremmin pysymään kotiseudullaan. Etteivät kaikki Helsinkiin muuttaisi.

Eilisen Kalevan perusteella lehdessä on Helsingistä kansalaisille jaettavien rahojen perään laajemminkin alettu kysellä. Loton lauantaina luvassa olevasta jättipotista uutisoitaessa otsikoidaan tietolaatikko: "Suurimmat voitot Etelä-Suomeen".

Ennakkoingressissä muistutetaan Loton demokraattisuudesta. Jättipotin nappaamiseen on myös köyhillä mahdollisuuksia.

Todennäköisyyksien maailma on kuitenkin armoton. Mahdollisia lottorivejä on 15 380 937. Oululaisilla ja muilla pohjoissuomalaisilla on kuitenkin teoriassa ja käytännössäkin mahdollisuus voittaa jättipotti, vaikka aikaisemmin sitä ei näille maille ole tullutkaan.

Kaikkien aikojen suurimmat potit ovat menneet Kotkaan ja Turkuun tänä vuonna (seitsemän ja kuusi miljoonaa euroa). Pääkaupunkiseudulle ja kehyskuntiin on mennyt puolet kymmenestä suurimmasta potista, vaikka Suomen väkilukusuhteet antaisivat muuta olettaa.

Nyt Oululla olisi mahdollisuus nousta listan kärkeen, sillä jättipottina luvassa olisi kaikkien aikojen suurin summa, 7,1 miljoonaa.

Ja vaikka Pohjois-Suomella ja Lapilla kävisikin huono tuuri ensi lauantaina ja korjausta loton jättipottirahojen alueelliseen jakautumiseen ei tulisikaan, niin muutos on luvassa hallinnollisella muutoksella.

Valtioneuvoston päätöksellä Keski-Pohjanmaa lakkautetaan ja liitetään osaksi Pohjois-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan hallintohäkkyröitä. Siinä samalla vuonna 2004 Kokkolaan mennyt 5,7 miljoonan lottopotti muuttuu pohjoissuomalaisen voittamaksi.

Potti on nyt kolmanneksi suurin koskaan jaettu voitto, ja sellainen se saattaa lauantain jälkeenkin olla jos useammalla kuin yhdellä on kupongissaan seitsemän oikein.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset