lauantai 10. huhtikuuta 2010

Wittgensteinilainen neuvo


Avun haastattelussa Marja Tiura kertoi palkanneensa ennen tätä loikkauskohua itselleen asianajajan. Lehdelle kertoman mukaan Tiura oli saanut juristiltaan wittgensteinilaisen neuvon: vaikene! Kulunut pääsiäinen ja sen jälkeiset päivät osoittavat, että sananmukaisesti Tiura ei ole advokaattinsa ohjetta noudattanut.

Wittgensteinilaisella neuvolla viitattaneen Ludwig Wittgensteinin Tractatus logico-philosophicus teoksen päälauseeseen 7:

Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. (suom. Heikki Nyman)

Päälause seitsemän on Wittgensteinin filosofian tunnetuin ydin. Lause saa myös huomattavaa painoarvoa olemalla Wittgensteinin pääteoksen päättävä lause.

Wittgenstein teoksensa alussa toteaa maailman olevan tosiseikkojen, ei olioiden kokonaisuus. Hän pohtii paljon kieltä ja miten se kuvaa maailmaa.

Viimeistä lausetta on usein tulkittu niin, että maailma koostuu teoksessa lueteltujen tosiseikkojen lisäksi myös itse maailmasta, sellaisesta josta ei (vielä) voida puhua. Kaikki siis ei ole tullut tähän teokseen tiivistetyksi, on mahdollisesti ja oletettavasti paljon muutakin.

Teoksessa mainituista tosiasioista voidaan siis puhua.

Marja Tiuran puolueloikkausta esimerkiksi Ylen Pressiklubissa arvioitiin asiana, joka olisi jo saattanut olla julkinen. Suomen Kuvalehden Pekka Ervasti oli pitänyt sitä jo uutisoituna tapauksena. Puolueloikkaus oli siis jo tiedossa ollut, tunnettu tosiasia.

Ja wittgensteinilaisittain tunnetuista tosiasioista saatetaan keskustella. Loikkauskohu on tuonut Tiuralle puoltajiakin, ainakin jos oli Jälkiviisaiden Jan Erolaa uskominen. Ja miksei olisi.

Wittgensteinilaiseen neuvoon viittaaminen Avussa siis paljastaa, että on sellaisiakin asioita, joista ei (ainakaan vielä) voi puhua. Ehkäpä sitten, kun poliisin litteroimat Merisalon nauhoitukset tulevat julkisiksi?

2 kommenttia:

Riku Riemu kirjoitti...

"Todistus johti meidät tielle, jota olimme taipuvaisia kulkemaan, mutta se johdatti meidät pois siitä, missä olimme, eikä yksinkertaisesti selvästi osoittanut paikkaa, jossa olimme koko ajan olleet."

- Ludwig Wittgenstein: Sininen kirja

Reijo Valta kirjoitti...

"Ajattele kielipeliä: Määritä sekuntikellolla, miten kauan vaikutelma kestää. Tietämisen, osaamisen, ymmärtämisen kestoa ei voisi määritellä tällä tavoin."

- L.W.: Huomautuksia psykologian filosofiasta 2.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset