torstai 8. huhtikuuta 2010

Tieto tunaroi taas vaalit


Epäonnistuneen kunnallisvaalien sähköisen äänestyksen kokeilun laitteisto- ja ohjelmistotoimittaja TietoEnator on taas tyrinyt yhdet vaalit. Osuuskunta Tradeka tilasi edustajistovaaliensa palvelut kunnallisvaalien jälkeen Tiedoksi nimensä lyhentäneeltä toimittajalta.

Tiedon Vaalipalvelu pyöristeli ääntenlaskutuloksia niin, että tulosseuranta vääristyi. Ohjelma oli esimerkiksi laskenut puolueiden yhteenlasketuksi äänimääräksi yli 101 prosenttia. Lisäksi Tradekasta kerrottiin tietoja syötetyn väärin.

Tradekasta kuitenkin vakuutetaan, että edustajisto saatiin lopulta valittua oikein. Äänimäärät ja paikkajako ovat olleet kohdallaan. Äänestäjien onneksi äänet annettiin perinteisin lipuin, jotka postitse toimitettiin laskijoille.

Kaikkiaan vaaleissa annettiin noin 115 000 ääntä äänestysprosentin ollessa 39,5. SDP:n oikea ääniosuus oli 55,7 prosenttia, vasemmistoliiton 34,4, SKP:n 5,9 ja keskustan 2,6 prosenttia. Edustajistossa SDP:llä on jatkossa 67 edustajaa, vasemmistoliitolla 39, SKP:llä 3 ja keskustalla 1.

Tieto voinee kaksien huonosti hoidettujen vaalien jälkeen unohtaa tämän liiketoiminta-alueen. Tai Tiedon myyntijohtaja Joe Nivan myyntipuheiden on muututtava todella hurmaaviksi.

Tiedon tuotevalikoimiin kuuluvan täysin sähköinen Tieto Vaalipalvelu ei liene suositeltava vaihtoehto ainakaan näiden kahden referenssin perusteella.


* Tieto Vaalipalvelu: Vaalit vaivattomasti

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset