maanantai 8. kesäkuuta 2009

Vaalien suurin häviäjä, Anneli Jäätteenmäki

[Tämä kirjoitus käsittelee eurovaalien 2009 tulosta. Pääministeri tv-elokuvasta linkin takana: Harakan ja Karumon Pääministeri]

Eilisille Eurovaaleille hyvin kuvastavaa oli Anneli Jäätteenmäen menestys. Häntä äänesti edellisiin vaaleihin verrattuna 70 000 äänestäjää vähemmän ja silti hänet valittiin uudelleen europarlamenttiin. Jäätteenmäki oli Pasilan Isossa pajassa silmin nähden helpottunut ja iloinen, tärkeintä oli tulla valituksi. Viis menetetyistä seitsemästäkymmenestätuhannesta äänestäjästä.

Viime viikolla radiopersoonaksi jo muotoutunut filosofi Mikko Lahtinen kaipaili ehdokkaiksi lisää kansan edustajia. Suurten puolueiden, ja pienempienkin, listoilla heitä oli perin vähän.

Yksi sellainen europarlamenttiin tuli kuitenkin valituksi, Isä Mitro, demareiden suurimpana ääntenkerääjänä.

Lahtisen ajatus oli, että suoraan "tavallisen ihmisen töistä" (tai työttömyydestä) valittu kansanedustaja toisi päätöksentekoon arjen ymmärrystä ja tietoa tavallisten ihmisten oloista. Parlamentit eivät olisi vain "poliittista eliittiä", joka lobbareilta saa tietoja miten eri eturyhmät haluaisivat asioiden olevan.

Suoraan kansan parista tullut osaisi vielä ajatella asioita omalta kohdaltaan.

"Aatteleppa ite omilta kohiltas" ei väräytä useimpien valittujen ajatuksia suuntaan tai toiseen.

Nykyisin poliitikoksi on kasvettava ja kouluttauduttava pitkän tien kautta. Sellaisen on kulkenut myös ääniharava Timo Soini. Eikä se saatu äänimääräkään ehkä ollut niin suuri kuin Soini toivoi. Jälkeen jäi ainakin Heidi Hautalan ja Anneli Jäätteenmäen aikaisemmissa vaaleissa saamista luvuista.

Kaikki eivät tykkää tehotuotannossa kasvatetusta broilerista. Enemmistö haluaisi lattiakanaloiden tuotteita.


(kuva wikipediasta)

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset