lauantai 18. huhtikuuta 2009

Antonin Escudier, hampurilaisen keksijä


Heti pitää kertoa: ei ole. Antonin Escudier keksii hampurilaisen Lucky Luken avustuksella minialbumissa Ranskalainen kokki (Egmont 2003), mutta todellisessa elämässä eläneet ranskalaiset tämän nimiset miehet eivät ole suosittua pikaruokaa keksineet. Lucky Lukessahan seikkailee koko joukko villistä lännestä tunnettuja oikeasti eläneitä henkilöitä, mutta Lucky Luken uusien seikkailujen piirtäjä Achdé ei ole tällä kohtaa oikeaa ihmistä esikuvana käyttänyt.

On ranskalaisille tästäkin hieman mainetta yritetty napata.

Hampurilaisen oikea keksijä ei ole tiedossa, eikä sitä saatane koskaan selville. Leikatun sämpylän väliin laitettu pihvi ei niin erikoinen keksintö ole. Hampurin kaupungin nimeä se kantaa, samaan tapaan kuin berliininmunkki tai frankfurtermakkara. Välttämättä sitä ei ole edes Hampurissa tai ylipäätään Saksassakaan kehitelty.

Erikieliset wikipediat tarjoilevat joitakin nimiäkin keksijöiksi, erityisesti englanninkielinen. Onpa esitelty teoria, jonka mukaan Hamburgissa, New Yorkin osavaltion pikkukaupungissa maalaismarkkinoilla 1885 olisi voileipien tekoon tarkoitettu makkara loppunut kesken. Kun eräällä lihakauppiaalla oli paljon nautaa varastossaan, ehdotti hän pihvien käyttämistä makkaran sijaan.

Tämä tarina yrittää sivuuttaa Saksan Hampurin, jo sitä ennen monet ovat yrittäneet sitoa ruokalajin sen alkuosaan ham (kinkku), mutta hampurilaispihvi tehdään nimenomaan naudasta, ei siasta.

Saksalaisessa wikipediassa osataan kertoa, että jo 1842 eräässä amerikkalaisessa keittokirjassa olisi kerrottu Hamburgista, jauhetusta naudanlihasta tehdystä, vielä ilman sämpylää olevasta pihvistä.

Oli niin tai näin, hampurilaisten voittokulku alkoi St. Louisin maailmannäyttelystä 1904. Siellä tätä ruokaa oli tarjolla ja kävijät havaitsivat sen hyväksi.

Hampurilaisen on parhaiten brändännyt McDonalds. Maailmanlaajuinen suuryhtymä katsoo historiansa alkaneen vuodesta 1955, Suomeen firma tuli 1984, ensimmäisenä Tampereelle. Maailmanlaajuisen brändin hoitaminen ottaa veronsa. Suomessa McDonalds on muutamaa poikkeusvuotta lukuunottamatta ollut tappiota tuottava yritys, Suomen McDonaldsia on pitänyt jatkuvasti tukea pääkonttorin pääomalainoin. Ehkä se maksaa itsensä takaisin jossakin toisaalla?

MacDonaldsin tavallisessa hampurilaisessa on kaloreita 255 (1067 kJ) ja BicMacissa lähes kaksinverroin 495 (2071 kJ). Käpsän blogissaan julkaiseman vanhan suomalaisen kaloritaulukon (merkinnän puolivälissä) mukaan BicMac olisi yli kolmasosa joutilaan naisen päivittäisestä kaloritarpeesta (1320 kcal). Tällainen kirjoittajamies saisi tarpeensa tyydytettyä (2186 kcal) ja vähän yli neljällä BicMacilla ja yhdellä tavallisella.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset