tiistai 31. maaliskuuta 2009

Pariisin majakat


Tänään 1889 vietettiin Pariisissa Eiffelin tornin virallisia avajaisia. Torni oli tekniikan riemuvoitto ja korkein rakennus pitkän aikaa. Vaikka se on tittelinsä menettänyt vuosikymmeniä sitten, tornista on tullut monen muun asian symboli, muun muassa vastarinnan ja rakkauden.

Tilapäiseksi aiottu rakennelma on lunastanut paikkansa maailmassa koko ihmiskunnan saavutuksena.

Kasvanut ja laajentunut Pariisi on saamassa toisen maamerkin, kolmesataa metrisen, 68-kerroksisen Le Pharen tornin. Sen avajaisia todennäköisesti pidetään tänään viiden vuoden päästä, Eiffelin 125 vuotisjuhlien kunniaksi.

Le Pharen on suunnitellut Los Angelesissa majaansa pitävä arkkitehtitoimisto Morphosis ja sen johtaja Thom Mayne (s. 1942). Suomennettuna uuden rakennuksen nimi tarkoittaa majakkaa.

Kun ensimmäisen kerran näin luonnoksia Le Pharesta, mieleeni nousi Enki Bilalin kynänjälki. Bilal on sarjakuvissaan seikkailuttanut hahmojaan paljon Pariisissa. Hänen visioissaan Eiffel on tulevaisuudessakin voimissaan, mutta on saanut rinnalleen muutakin. Kuva yllä Bilalin Tapaamme Pariisissa -albumin kannesta.

Erityisesti Bilalin suuntaan ajatukset veivät rakennuksen huipulle tulevat rakenteet ja antennit. Ne olivat melkein kuin suoraan Bilalin valkoisesta liidusta.


Suoraan Maynen suunnitelmaa ei sarjakuvista löydy, mutta sarjakuvia lienee luettu toimistolla. Eikä siinä mitään. Kuvallisesti hienoja visioita tulevaisuuden Pariisista molemmat, palkittuja ja vaikuttavia. Vaikka Bilalin maailma paljon synkkyyttä sisältää.

Valmistuessaan Le Phare tulee olemaan Pariisin, Ranskan ja koko Euroopan Unionin korkein rakennus. Kuten aikaan hyvin sopii, uudesta majakasta tulee ekotalo: aurinkokennoja, tuulivoimaloita, jne. Toivottavasti näistä rakenteista ei laman varjolla karsita.


* Le Phare (The Lighthouse), Paris, France. designbuild-network.com

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset