sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Maakiinteistöpankki pelasti


Ostipa eräs Viannan pientilallinen 1920-luvun alussa puolet samaa Vanhantalon kantatilaa olleesta naapurinsa tilasta. Kauppahinnat sovittiin kohdilleen ja lainaa ostoa varten otettiin Tuovilanlahden Osuuskassasta. Kaikki sujui korkojen ja lyhennysten puolesta hyvin aina vuoteen 1929.

Maailman osakemarkkinat kuohuivat yli ja lokakuussa päätyivät romahdukseen. Pientilallisen piti ottaa lisää lainaa ja tehdä vekseleitä selvitäkseen, mutta kallis lisävelka ei auttanut: 1933 talo ja tila olivat menossa pakkohuutokauppaan.

Ilmoitus pakkohuutokaupasta julkaistiin Virallisessa Lehdessä. Pian sen jälkeen pientilalle tuli postia. Virallisen Lehden palstoja seurasivat muutkin kuin keinottelijat ja spekulantit.

Postia pientilalle lähetti Osakeyhtiö Maakiinteistöpankki. Se oli vuonna 1916 perustettu maatilatalouskiinteistöluottoyhtiö, jonka alkuperäinen tarkoitus oli tukea torppareita maaviljelyksensä kehittämisessä.

Koko 1920-luvun ajan yhtiö jäi sangen vähämerkitykselliseksi. Osuus- ja Säästökassoja oli maaseudullakin paljon, pankittomilla seuduilla velkajärjestelyt hoidettiin yleensä ilman välikäsiä. Valtio nosti pankin 1930 tilojen pelastajaksi.

Maakiinteistöpankki tarjosi pientilalle pitkäaikaista lainaa kohtuullisella seitsemän prosentin vuosikorolla. Vakuutena olisi tila. Tälle tilalle tarjottiin 25 000 markan lainaa, jolla muut velat olisi saatu maksettua.

Laittoipa Maakiinteistöpankki esitäytetyn lainalomakkeen samaan kirjeeseen.

Esitäytetty lainalomake toimi niin kuin sen oli tarkoitettu toimivan. Velallisella oli nyt paremmat lähtökohdat neuvotella velkojiensa kanssa lainoistaan. Pientilallisemmekin sai lainojensa ehdot uusiksi, kohtuullisemmiksi ja pakkohuutokauppa peruttiin.

Lainaa Maakiinteistöpankista ei lopulta tarvittu.

Oy Maakiinteistöpankki myönsi 1930-luvun alkupuolella loppujen lopuksi vain reilut seitsemäntuhatta lainaa. Silti sen rooli oli 1930-luvun lamassa huomattava, juuri tuon esitäytetyn lainalomakkeen ansiosta.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset