sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Uudistuminen on ...


Uudistuminen on tärkeintä, mainostaa Janne Virkkusen pää Janne Virkkusen kolumnia sen otsikolla uudistuneella Helsingin Sanomien verkkosivulla, näkyvällä paikalla. Monet sivustot ovatkin muuttaneet graafista ulkoasuaan hiljan.

Perheen vähemmän tietotekniikkaan perehtynyt osapuoli on viime kuukausien aikana useampaan otteeseen tarvinnut tukea, kun hotmail muutti ulkoasuaan. Periaatteessa muutokset eivät ole olleet suuria, mutta epävarmuus on vallannut alaa kun painikkeet eivät ole olleet tutuissa totutuissa paikoissa.

Käden liike on kantanut muistia mukanaan toimintojen tarkoituksen suhteen, katsominen on väistynyt taka-alalle liikeratojen tieltä. Toisen silmiä on tarvinnut tueksi uutta jäsennystä opetellessa.

Uutissivustot ovat uudistuneet maltillisemmin. Uusi Suomi, Ylen uutissivut ja nyt Helsingin Sanomat ovat varovaisella otteella muuttuneet. Paperisten sanomalehtien pienimmätkin muutokset ovat yleensä herättäneet vastarintaa. Netin puolella sellaista on ollut vähemmän, eniten suukopua lienee herättänyt taannoin avoimien työpaikkojen virallisen mol.fin muuttaminen. Aikaisemmin modeemin välitykselläkin sutjakkaasti toimineet sivut muutettiin laajakaistaa vaativiksi, jos samaa selausnopeutta vaati.

Usein muutokset ovat kuitenkin vain ulkonäöllisiä, eivät itse sisältöön, sisällöntuotantoon vaikuttavia. Soisi tällaisten muutosten kulkevan käsi kädessä.

Googlen hakukin on muuttunut.

Hesari lupailee ainakin Jukka Relanderin kolumneja. Ylellä tuli mukaan joidenkin uutisten kommentointi- ja keskustelumahdollisuus. Uusi Suomi siirsi kulttuuriosiolinkin pois näkyviltä pääsivultaan. Google tarjoilee valmiita vaihtoehtoja hauntekoon.

Uudistukset pakottavat ihmisiä muuttamaan hiirikätensä liikeratoja. Siinä samalla saattaa löytää jotakin uuttakin, havaita paremmin mitä on tarjolla. Kaupallisella puolella mainosten huomiointi lisääntynee ainakin hetkeksi.


(kuvassa rajapyykki)

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset