torstai 23. lokakuuta 2008

1970-luvun jatkikset


Blogilistalta huomasin, että Matti Mattila oli kirjoittanut blogiinsa arvion Jarlan Fingerporista. Myönteisen, suomalaisella sarjakuvalla menee hyvin. Samalla huomasin, että Mattila oli tehnyt myös sivut lapsuuden iki-ihanista sarjakuvalehdistä, Ruudusta, Zoomista ja Nonstopista.

Sivut ovat pitkät sisältäen kaikkien lehtien kansikuvat, tiedot ja yleistä esittelyä. Mattila on myös tehnyt graafit ja analyysit kunkin lehden irtonumero- ja tilaushintojen kehityksestä valitettavan lyhyeksi jääneiltä julkaisuajoilta.

Kun Nonstopin ilmestyminen yllättäen lakkasi alkuvuodesta 1978, Yhtyneet kuvalehdet tarjosivat mahdollisuutta saada tilausmaksu takaisin toisena lehtenä tai rahana. 11-vuotiaana poikana olin terhakkaasti päätöstä tekemässä. Tarjottujen lehtien listalla oli Suomen Kuvalehteä sun muuta kiinnostamatonta ja yksi täysin tuntemattomaksi jäänyt aikakausjulkaisu, Parnasso.

Koska lehteä ei tullut Niiralan sivukirjastoon, piti polkea aina torin toiselle puolelle Kuopion pääkirjastoon, joka oli tuolloin pitkälti yli normaalien liikkumisrajojeni ulkopuolella.

Parnasso oli pettymys. Ei sen tekstivoittoisuus lannistanut, vaan selailussa riveiltä esiin hypännyt valittamisen sävy. Väiteltiin asioista, joita en ollut ongelmiksi koskaan ymmärtänytkään. Aika pikkuvanha olisin ollut, jos olisin ollut ymmärtävinäni.

Tilausmaksun loppuosa saatiin takaisin rahana (näin toimi kolme neljästä tilaajasta Yhtyneiden suureksi hämmästykseksi). Tai äiti sai. Vastalauseista huolimatta en saanut ylimääräistä rahaa, vaan piti tyytyä tavalliseen viikkorahaan.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset