maanantai 1. syyskuuta 2008

Ja rauha maan päällä


Norjalainen rauhantutkija ja -aktivisti Johan Galtung (s. 1930) ei ole luopunut toivosta maailmanrauhan aikaan saamiseksi. Pitkän linjan rauhantoimija ja kansainvälisen politiikan arvioija ennusti melko oikein Neuvostoliiton romahtamisen ajankohdan (viimeistään 1990) ja viime vuosina on aikaistanut Yhdysvaltojen romahtamisen ennustettaan (viimeistään 2028).

Kun kansainvälisessä politiikassa on parina viime vuosikymmenenä luotu tukuittain uusia valtioita ja toimijoita maailmanpolitiikan kentälle, on Galtung päätynyt ehdottamaan maailmalle päinvastaista.

Pitäisi synnyttää lisää liittovaltioita.

Pitkäikäiseen lähi-idän kriisiin Galtung esitti joitakin vuosia sitten pysyväksi ratkaisuksi Israelin, Palestiinan, Libanonin, Syyrian, Jordanian ja Egyptin yhteisen liittovaltion perustamista.

Galtungin ajatus lähtee tasapainon aikaansaamisesta arabien ja juutalaisten välille.

Taisipa Galtung ehdottaa Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteisöä EU:hun liittymisen vaihtoehdoksi.

Tuoreessa IPS:lle kirjoittamassaan artikkelissa (suomeksi esimerkiksi Demarissa 26.8., KSML 29.08.) Galtung kertoo etsineensä jo 1997 ratkaisua Etelä-Kaukasian levottomuuksiin. Toimeksi antajina olivat alueen kolme valtiota: Armenia, Azerbaidzhan ja Georgia.

Galtung kertoo ehdottaneensa Kaukasian yhteisön perustamista, jossa nuo kolme valtiota ja kaikki 28 eri kansallisuutta olisivat perustaneet yhteisen hallinnon.

Kuten tiedämme, sellaista ei ole syntynyt. Edelleen Galtung pitää ehdotustaan parhaana ratkaisuna ongelmiin. Öljytuloilla rikastuneet kansallisuudet (heimot, klaanit) voivat pitkäänkin kahakoida keskenään.

Kaiken taustalla Galtungin mukaan on Yhdysvallat ja sen kymmenkohtainen Project for a New American Century. Sen tavoitteena on eristää Venäjä ja Kiina laajentamalla Natoa itään ja Ampoa (Japanin ja Yhdysvaltain puolustusliitto) länteen. Ohjelman seitsemäntenä kohtana mainitaan suorasanaisesti 'hallituksen vaihto' Kiinassa.

Georgian paras toivo selviytyä nykyisestä tilanteesta Galtungin mukaan Kaukasian yhteisö kaikkien kansallisuuksien mukana ollen.

Ajatuksella Georgian yhtenäisyydestä ei ole toivoa muussa kuin kansallismielisessä propagandassa. Liittovaltiolla voisi olla jonkin verran lupaavampi tulevaisuus. Ja Kaukasian yhteisö saattaisi yhä olla elinvoimaisin ratkaisu.


Yhdysvalloille sopii alueen epämääräinen, räjähdysaltis ilmapiiri, jossa alue ei pääse kehittämään omaa yhteiskuntaansa ja talouttaan, mutta kykenee raaka-aineiden toimittamiseen.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset