tiistai 3. kesäkuuta 2008

Sananvapaus ja parodia



[Tekijänoikeuden ja parodian suhteesta Turre Legalin Herkko Hietanen on kirjoittanut mainion artikkelin Pelleily sallittu? (pdf) Defensor Legikseen. Katso myös blogimerkintä Parodia tekijänoikeuden rajoituksena.]


Kulttuuriministeri Stefan Wallin on jakanut tämän vuotiset kulttuurilehtituet. Eniten tukea saavat lehdet ovat jo useita vuosia pysyneet pääosin samoina, suurimmat tuet tänä vuonna saivat Teatteri (28 000 euroa), Taide (26 000 euroa), Voima (24 000 euroa) ja Kaltio (21 000 euroa). Pieniä muutoksia kärkikolmikon järjestyksessä ja tukisummissa on havaittavissa.

Kulttuurilehtituen tarkoitus on "ylläpitää yhteiskunnallista keskustelua kulttuurista, tieteestä, taiteesta tai uskonnollisesta elämästä". Kyse on sananvapauden positiivisesta tulkinnasta, valtio tukee erilaisten ryhmien ja ihmisten oikeutta tuoda mielipiteensä julki. Osaltaan tämän voisi ymmärtää myös riippumattoman mielipiteen julkilausumisen vaatimukseksi.

Vuonna 2006 Kaltio sai vielä kolmanneksi eniten kulttuurilehtitukea, 24000 euroa. Samoin 2005.

Vuoden 2006 tukeen ei vielä vaikuttanut helmi-maaliskuinen Kaltion hallituksen koheltaminen lehden verkkosivuilla julkaistusta Ville Rannan Muhammed, pelko ja sananvapaus -sarjakuvasta. Hallitus vastoin lehdistönvapautta puuttui julkaisun sisältöön ja erotti päätoimittajan, koska hän ei taipunut omistajan tahtoon. Lakihan nimenomaan kieltää omistajaa puuttumasta päätoimittajan (yksittäisiin) ratkaisuihin.

Seuraavana vuonna 2007 Kaltion tukea laskettiin kolmella tuhannella. Kaltion paikan kärkikolmikossa sai Voima. Voiman riippumaton ja kriittinen linja on nostanut sen tukea parilla tuhannella vuosittain jo useampien vuosien ajan.

Voima ei ilmoittajien perumien mainosten vuoksi linjaansa muuttele. Sen sijaan lehti tuottaa yhteiskunnallista keskustelua luodakseen mainosparodioita (kuva yksi näitä parodioita).

Mutta taitaa olla parodioiden tekemisen aika Suomessa ohi. Oikeuden edessä kertoo Helsingin hovioikeuden päätöksestä, jonka mukaan Matti Nikin tekemä parodia on "tekijänoikeuslaissa tarkoitetun tekijänoikeuden ilmeinen loukkaus".

En tunne asian taustoja tarkemmin, mutta toivon ettei tämä olisi merkki yhdysvaltalaisen kanteiden ja vastakanteiden tekemisen kulttuurin saapumisesta Suomeen.

1 kommentti:

Reijo Valta kirjoitti...

Varsinainen juttua oli käsitelty Helsingin käräjäoikeudessa hiljan ja tuomion se antoi eilen.

Käräjät totesivat Nikin sivun rikkovan tekijänoikeutta.

Turre Legal: Parodia on kuollut, eläköön sensuuri!

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset