tiistai 27. toukokuuta 2008

Valaiseva piirros Tsushiman meritaistelusta


Huominen on merisotahistorian kannalta kahdessakin suhteessa tärkeä päivä. Vuonna 1588 toukokuun 28. päivä Espanjan Filip II varustama Voittamaton armada lähti Lissabonista matkaan tavoitteenaan tehdä maihinnousu Brittein saarille. 28. toukokuuta 1905 Venäjän Itämeren laivasto oli taistelussa Tsushiman salmessa kaukana kotoaan Korean ja Japanin välillä. Aamulla 10:34 venäläiset lähettivät antautumisviestin, jonka japanilaiset hyväksyivät noin puolta tuntia myöhemmin.

Kuningatar Elisabethin joukot ja Atlantin syysmyrskyt tekivät selvää espanjalaisten laivastosta kesän ja alkusyksyn mittaan. Kuuluisa on Elisabethin Tilburyssä elokuussa pitämä puhe, jossa hän sanoi "I know I have the body of a weak and feeble woman; but I have the heart and stomach of a king - and of a king of England too".

Venäjän Itämeren laivasto oli päätynyt kauas Kaukoitään Afrikan kiertäen ja Intian valtameren halki tarkoituksenaan livahtaa Vladivostokiin. Sieltä käsin laivasto olisi häirinnyt japanilaisten huoltoliikennettä auttaen meneillään olleen Venäjän-Japanin sodan tsaarille myönteiseen lopputulokseen.

Yrjö Karilaan toimittamassa Pikku Jättiläisessä (13. painos, 1946) on "valaiseva piirros" 27. toukokuuta alkaneesta taistelusta (kartake yllä). Kuten M. Golovinin mukaan tehdystä piirroksesta käy ilmi, taistelu oli hyvin sekava. Paksut viivat kuvaavat Venäjän laivaston liikkeitä ja katkoviivat vähälukuisempien ja pienemmillä aluksilla (torpedoveneillä) liikkeessä olleiden japanilaisten ahdistelua.

Kartakkeeseen merkityt kellonajat eivät erotu, mutta taistelut aloivat 14:16 iltapäivällä. Jo 15:10 linjalaiva Osljaba upposi, toinen linjalaiva Suvorov kesti alkuiltaan, seitsemään saakka.

Kuten voittamattoman armadan tapauksessa, Itämeren laivaston tappio oli täydellinen. Voittajan menetykset olivat alle kymmenesosa voitetun.

Pääkaupungin Pietarin suojaksi tarkoitettu laivasto oli siis melkein kokonaan menetetty. Tämä johti toimenpiteisiin Suomenlahden pohjoisrannallakin, linnoitustöihin ja sotilaspoliittisen aseman uudelleenarviontiin. Pietarin ei voinut ajatella tulla suojatun pelkästään (Baltiaan sijoitetun) laivaston avulla.

Tsushiman meritaistelu oli myös Venäjän-Japanin sodan ratkaisutaistelu. Voitto japanilaisille.

***

Kun tuli puhe Venäjän-Japanin sodasta, en voi olla mainitsematta Corto Maltesea. Hugo Pratt sijoittaa Rasputinin ja Maltesen ensitapaamisen tuon sodan jälkinäyttämöihin. Ei tosin merelle, vaan maalle Mantsuriaan (Corto Maltese: Nuoruus 1904-1905. Jalava 1987).

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset