maanantai 31. maaliskuuta 2008

Intellektuellin tehtävä


Olen työtehtävien vuoksi kerrannut paljon kymmenen vuotta sitten kirjoittamaani. Pääosin tyytyväisenä, Paul Virilion (1932- ) Pakonopeudesta (Gaudeamus 1998) päivän politiikkaan liittäen kirjoittamani sai hämmästelemään miten maailma onkaan muuttunut!

Kirjoitin Virilion ajatuksesta nyrkistä ja miten kaikki aseet ovat vain sen jatkeita, tehostimia. Kun meillä on käytössä valonnopeudella toimiva (ase)teknologia, niin lähteekö pommi-isku Bagdadiin kuin nyrkki 'hic et nunc'?

Kävin kirjahyllystä hakemassa teoksen ja näyttäisi uuden käsittelyn teos ansaitsevan. Siinä puhutaan muun muassa etäläsnäolosta, etätoiminnasta ja etäseksistä. Ei kuitenkaan tekstiviestiseksiin nyt tartuta.

Eikä myöskään dromologiaan, vaikka kiintoisaa olisikin.

En päässyt suomentajan alkusanojen mottoa pidemmälle. Mika Määttänen esittää aluksi Jean Baudrillardilta sitaatin intellektuellien tehtävistä. "eikö 'intellektuellin roolina' (mikä hassunkurinen ilmaus!) ole keskittää itseensä ajattelun kirottu osa ja puhdistaa siitä koko yhteiskunta, joka voi näin vapaammin punnita, mikä on sille hyvää ja pahaa?"

Tämä tuntui olevan vastaus Osmo Soininvaaran Naomi Klein kirja-arvioon (HS 30.3.). Soininvaarahan tuli kirjan luettuaan vihaiseksi ja oli pettynyt, kun Klein ei kertonutkaan mitä 'hic et nunc' pitäisi tehdä.

Se ei olekaan intellektuellin tehtävä.

Intellektuellin tehtävä on ajatella ja selvittää muille miten asiat ovat. Siten yhteiskunta voi vapaammin punnita, mikä on sille hyvää ja mikä pahaa.

Klein on maailman intellektuellien rankingissa sijansa 11 ansainnut.


***
Lisäys:
Kirjatyön Selänpesijä on mainion arvion Kleinin tuoreesta tehnyt: ”tämän pitäisi olla pakollista luettavaa”.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2008

Valinnat


MTV3:n Uutiset kertoivat, että uusimpien tutkimustulosten mukaan ylenpalttinen tekstiviestien lähettäminen voi olla merkki mielenterveysongelmista. Tekstiviesti- ja sähköpostiriippuvuutta sairastava kärsii vihantunteista, kärsimättömyydestä ja väsymyksestä. Usein saman ihmisen pakko-oireisiin voi kuulua myös liiallinen tietokoneen käyttö, uhkapeliriippuvuus ja elämän keskittyminen seksin ympärille.

MTV3 perustaa uutisensa American Journal of Psychiatry -lehdessä julkaistuun Jerald J. Blockin artikkeliin.

Tapaavat ongelmista kärsivät jäädä sivuun ja taka-alalle työtehtävissään. Terapialla tästä myös valehtelua ja alisuoriutumista aiheuttavasta vaivasta selviää.

Jerald Block näyttää laajemminkin perehtyneen "uusien" sähköisten laitteiden vaikutuksen ihmisten käyttäytymiseen. Samassa lehdessä aikaisemmin julkaistussa kommentaarissa hän ampuu alas väitteen, jonka mukaan videopelaaminen heikentäisi koulumenestystä. Blockin mielestä yhteyttä ei löydy, ei ainakaan selkeää.


(kuva Slovenian EU-puheenjohtajuussivujen lehdistöpalveluista. Jos etsitte siitä Suomen ulkoministeriä, niin hän on toisen rivin toinen oikealta)

lauantai 29. maaliskuuta 2008

Vaatetus ja säädökset


Tarina kertoo, että Brigitte Bardotin lomaillessa Espanjassa paikallinen poliisi puuttui hänen uimarannalla käyttämäänsä asuun. Sikäläisten järjestyssääntöjen mukaan rannalla olijoilla olisi pitänyt olla yksiosainen uima-asu. Bardotilla oli bikinit.

Kaksiosainen naisten uima-asu syntyi muodin mekassa Pariissa 1946. Sen loi Louis Reard Jaques Heimin pari kuukautta aikaisemmin esittelemän Atomen (maailman pienin uima-asu) pohjalta: kaksiosaisena ja vielä pienempänä.

Uima-asu nimettiin samaan aikaan Bikinin atollilla räjähtäneen pommin innottamana.

Elokuva And God Created Woman ja BB tekivät asusteesta suositun ja yleisen kymmenen vuotta myöhemmin 1957.

Tarinan Bardot kysyi poliisilta, että kumpi osa hänen tulisi ottaa pois?

Suomen tullin mukaan uima-asuissa ei saa olla kahta osaa enempää.

* * *

Eilen Oulussa julkistettiin Ville Rannan Kajaani -sarjakuva. Valitettavasti en päässyt tilaisuuteen, olin tuolloin, kuten teemaan sopi, Kajaanissa (läpikulkumatkalla vain). Onneksi liminkalaiset kameroineen olivat paikalla.



Ville Ranta: Kajaani.

perjantai 28. maaliskuuta 2008

Vanhanen moittii viestimiä hyväosaisuuden korostamisesta

Julkaistu: 00:16

sanomat

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) arvostelee viestimiä siitä, että ne kertovat joidenkin ihmisryhmien voivan hyvin eivätkä kerro, miten suurella enemmistöllä menee.

"Median tapa osoittaa jonkin ihmisryhmän hyvinvoipuus vie huomion pois siitä seikasta, ettei kaikkien ihmisten taloudellinen tilanne ole yleisesti ottaen parantunut", hän sanoi torstaina osuuskuntakokouksessa pitämässään puheessa.

"En halua tällä vähätellä rikkaiden ihmisten sijoitusongelmia", hän lisäsi.

Vanhanen sanoi haluavansa haastaa puolueita keskustelemaan hyvinvointiyhteiskunnasta ja erityisesti yksilön ja julkisen vallan vastuunjaosta.

Hän totesi puheessaan, että tällaiset puheenvuorot "on viime vuosina leimattu rikkaiden syyllistämiseksi".

"Mielestäni kyse on hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisestä. Minä en pelkää keskustelua. Pääministerille muu olisi vastuunpakoilua", hän uhosi.

Vanhanen sanoi, että hyvin ansaitsevilla ja paljon omistavilla on vastuu itsensä lisäksi yhteisöstään.

"Esimerkiksi tulo- ja omaisuusverot kannattaa mitoittaa realistisesti kansalaisen maksukyvyn mukaan."

(Vrt. HS, katso myös Zeitgeist)

torstai 27. maaliskuuta 2008

Kapinoiva ihminen


Yksi vaikeasti käsiin saatava ranskalaisintellektuellin suomennettu teos on Albert Camus'n Kapinoiva ihminen. Otavan vuonna 1971 julkaisemassa Maija Lehtosen valikoimassa on kirjailijan esseitä siitä, miten maailman pitäisi olla.

Toinen vaikeasti löydettävä suomennos on Herbert Marcusen Yksiulotteinen ihminen (Weilin&Göös, 1969). Se sisältää filosofin päiväkohtaisempia pohdintoja, esimerkiksi maailman kaksinapaisuuden puolustustuksen. Marcuselle yhden suurvallan maailma oli kammotus, yhdelle suurelle ei vastapainoa ja vastaansanojaa löytyisi. Kaaosta ja paljon pahaa moisesta seuraisi.

Käytännössä mahdoton löydettävä on Marcusen Vastavallankumous ja kapina (Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta, 1982). Aikoinaan puuhattiin teoksesta uutta painosta, mutta käännöstyöryhmän edustaja ei pitänyt sitä mahdollisena ilman laajaa tarkastustyötä.

Camus'n Kapinoivan ihmisen lopussa on laaja kokoelma mietteitä. Esimerkiksi: "Vastuu historiaa kohtaan vapauttaa vastuusta ihmistä kohtaan. Siksi se onkin niin mukava kantaa."

Esipuheessaan Lehtonen korostaa Camus'n usein osoittamaa huolta, että teorioiden, oppien ja järjestelmien toteuttamista ei saa pitää tärkeämpänä kuin elävien ihmisten elinehtojen parantamista. Nykyhetkeä ei saa uhrata tulevaisuuden hyväksi.

Camus etsii pelastusta tutulta kuullostavista asioista: kohtuudesta, tasapuolisuudesta ja rajoituksista (la mesure). Rajoitukset koskevat keskinäistä kunnioitusta, toisen rajoja ei saa rikkoa, toisten rajojen kunnioittaminen luo tasapainotilan.

Kapinoiva ihminen puolustaa omia rajojaan. Kapinoiva ihminen sanoo ei, kun rajat tulevat loukatuiksi. Tähän saakka kyllä, mutta rajan ylitykselle ei.

Kapinoiva ihminen ostaa vaikka rajoja loukkaavan yrityksen osakkeen ja menee yhtiökokoukseen kertomaan, että ei. Ei näiden rajoitusten yli. Muistakaa kohtuus ja tasapuolisuus.


Kun seuraavan kerran julkisuudessa aletaan perätä Mannerheimin tai jonkun muun sotaveteraanin muiston kunnioittamista, muistakaa:

"Vastuu historiaa kohtaan vapauttaa vastuusta ihmistä kohtaan. Siksi se onkin niin mukava kantaa."



Lisää Camus'n mietteitä.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2008

Kirjoittamisen salaisuus


[Kammottavaa tilkesanasotkua eilen kirjoitin. Piti pahimmat ensitöiksi korjata. Aihe vei, kirjoitus kärsi.]

Uusi Kuvalehti ja sen liite Uusi Radiolehti 1955 julkaisivat Tintin seikkailuista Yksisarvisen salaisuuden nimellä 'Sarvipään' salaisuus. Suomennos tehtiin toimituksessa saksasta.

Aiheesta oli innostuttu, mutta resursseja sen asianmukaiseen käsittelyyn ei ollut.

Haddockille tunnusomaiset haukkumat jäivät perin valjuiksi, kuten seuraava luettelo osoittaa:

Apinanaamat
Hirtehiset
Hölmöläiset
Konnat
Litkuttajat
Maakravut
Palkkasoturit
Paperinnielijät
Pehmeäpäät
Pölkkypäät
Roistot
Rosvot
Ryövärit
Salaattikurkut
Sittiäiset
Syöpäläiset
Taivaan vallat
Tuhat tulimaista
Varkaat
Verikoirat


Haddockia lukuunottamatta varhainen päähahmokaarti oli toisennimistä:

Tintti - Tim
Milou - Nappi
Dupond ja Dupont - Tirkkanen ja Tarkkanen

Sivuhahmoista Nestor oli Nestor ja Max Lintunen myös Otavan kaimansa. Muut oli nimetty toisin:

Kavaljeeri de Hadoque - Ritari Karvanaama
Ivan Ivanovitš Sakarin - Iwan Iwanovitsch Sakharin
Rakham Punainen - Punainen Kostaja
Rouva Peippo - Rouva Fink
Aristeides Sellistinen - Hieronymus Klauman

Tim asui Labradorinkatu 26:ssa. Max Lintunen ja hänen hovimestarinsa Nestor asuvat Mühlenhofin (Moulinsart) linnassa (Höhlenschwof (Muulinsarvi) vai Höllenkloss (Kyläsaari)!?!? kysyy Haddock puhelimessa).

tiistai 25. maaliskuuta 2008

Minne ovat nuoret naiset muuttaneet?


Tänään nuorista miehistä. Oulu on Helsingin Sanomien mukaan Pohjoismaiden nopeiten kasvava kaupunki, sen täällä asuva huomaa, dynaaminen muutos henkii jokilaakson ulkopuolellakin.

Tarkastelin vuoden 2006 Oulun väestörakennetta Tilastokeskuksen mainioiden netissä olevien tietokantojen avulla.

Ajatukseni oli Gunnar Heinsohnin nuorisokupla, mutta ei sellaista täällä ole. 40-44-vuotiaiden miesten määrä on melkein sama kuin 0-4-vuotiaiden. Gazassa suhde on 100/464...

Oulun väestörakenteesta oli jotakin kummallista. Nuorista aikuisista, 15-34-vuotiaista, oli enemmän miehiä kuin naisia.

Poikalapsia syntyy enemmän kuin tyttöjä, koska "riskeille alttiimmat" pojat ovat yleensä aikuisikään tullessa jääneet jo vähemmistöön. Näin ei ole Oulussa käynyt. 15-34-vuotiaista vuonna 2006 oli 51,0 prosenttia miehiä.

Yli 75-vuotiaiden joukossa miehiä oli enää kolmanneksen osuus.

Tilastokeskuksen sivuilla kun voi tehdä pikaisia vertailuja. Helsingissä, Turussa, Jyväskylässä ja Rovaniemelläkin nuoria naisia oli enemmän kuin nuoria miehiä. Erityisen suurena ero näkyi 18-22-vuotiaiden joukossa.

Lena C. Edlund kirjoitti The Scandinavian Journal of Economicsiin Sex and the City -nimisen artikkelin, jonka mukaan teollistuneen maailman kaupungeissa nuorten naisten osuus väestöstä on miehiä suurempi. Nuoret naiset muuttavat kaupunkiin parempipalkkaisen miehen löytääkseen ja parempien kulutusmahdollisuuksien ääreen.

Oulussa ei ole näin. Eikä Tampereella.

Katselin tilastoja taaksepäin: vuonna 1996 nuoret miehet olivat Oulussa enemmistönä (50,3 %). Vuonna 1986 nuorten naiset olivat Edlundin teorian mukaisesti enemmistönä, miehiä oli nuorista 49,0 prosenttia.

Kertoisiko muutos maalle jäämisen olevan parempia taloudellisia näkymiä tarjoava?

Demografinen naiskato on merkki jostakin laajemmasta. Tätä olisi syytä pohtia tarkemminkin.

maanantai 24. maaliskuuta 2008

Myytävät rautatieasemat



[Olen tässä merkinnässä seuraillut myyntitilannetta ja koonnut kohdalle sattuneita tietoja, tuoreimmat sivun lopussa -- laittakaa mieluusti kommenttia, jos tiedonmuruja ja/tai lehtijuttuja asemakaupoista on tiedossa]

Senaatti on tipoittain ja valikoiden myytäväksi tulevia rautatieasemia tarjoushuutokauppoihin laittanut. Oletan, että vaikeimmin myytävät ovat ensin, hätäisimmille.

Lauantain Kalevassa (22.3.2008) kerrottiin, että vasta pari kymmentä kauppaa on tehty ja syksyn tarjouskilpailu kaikkiaan noin 60 kauppaa kevään mittaan tuottaisi.

Syksyllä poikettiin ohikulkiessa Alapitkän asemalla. Viehkohan se on, mutta ihan liian vilkkaasti liikennöidyssä paikassa. Käynti asemalla jätti mieleen kaiherruksen liikenteen lisäksi melua tuovista VR:n laitteista.

Mitähän ne noille tekee, muistan pohtineeni, mutten sen syvemmälle ajatuksessa mennyt.

Kalevan jutussa oli vastaus tähänkin. Ilmeisesti VR on omistajan vaihdoksesta huolimatta jäämässä pysyväksi vuokralaiseksi, kauppakirjat laadittaneen niin, ettei uusi omistaja pysty velvoittamaan VR:ää siirtämään koneitaan ja laitteitaan muualle, uuden omistajan kannalta sopivampiin paikkoihin.

Neuvottelut VR:n kanssa ovat kuulema olleet "hankalia".

Maaliskuun alussa tulikin vain kahdeksan uutta kohdetta, muun muassa Simon ja Röytän asemat. Nyt jo tarjousta tehdessä pitää hyväksyä VR:n laitteiden ja järjestelmien paikalleen jäänti.

Vasta syksyllä olisi taas isompi määrä rautatiekiinteistöjä tulossa kaupaksi. Syksyllä saattaa Senaattikin olla mullistusten kourissa, EY-tuomioistuinhan on todennut valtion liikelaitosten olemassaolon olevan ristiriidassa vapaan markkinatalouden kanssa.

Liikemiehet eivät ole jääneet tuleen makaamaan. Suunnitelmissa on, että 150 syrjäistä asemaa siirrettäisi omaksi kyläkseen jonnekin Etelä-Suomeen. Toivottavasti tätä "Asemalaa" suunnittellaan radan varteen.

Kuvassa uusiokäytössä olevaa rautatiearkkitehtuuria Lapinlahdelta Matin ja Liisan aseman pihapiiristä.

Aamulehti julkaisi 2007 luettelon myytäväksi päätetyistä asema- ja rautatierakennuksista. Listalla olevista lienee mahdollista käydä neuvotteluja Senaatin kanssa. Oulun Toppilan asema on ainakin siirtynyt uudelle omistajalle, täkäläisiltä rautatieharrastajilta kuulemani mukaan suhtautuvat myönteisesti rakennusten kulttuurihistorialliseen arvoon ja aikovat tehdä muutoksia niitä kunnioittaen.

Listalla on myös suuria, käytössä olevia ja pysyviä asema-alueita. Esimerkiksi Oulun rautatieasema siirtynee tulevalle matkakeskusyhtiölle.


Lisäys 22.4.08:

Yleisradion uutiset kertovat asemien kaupan takkuilevan. Uutisen mukaan kaupat on tehty vain muutamasta kymmenestä asemasta. Senaatti haluaisi saada korkeampia hintoja.

Lisäys 20.1.09:
Senaatin sivuilla on tällä hetkellä myynnissä kolme asemarakennusta: vahtitupa Hämeenlinnasta, Muurolan asema Rovaniemellä ja Röytän asema Torniossa. Näistä tarjouksia on pyydetty viime maaliskuusta lähtien.

Lisäys 30.1.09:
Senaatin kautta myyntiin tulleet uudet kohteet.

Lisäys 13.2.09:
Kalevassa on myyntijohtaja Sirviötä haastateltu. Taitaa kaunistellen myyntijohtaja puhua, samoja kohteita on uudelleen myynnissä ja yllähän kerrotaan miten aikaisemmin on uutisoitu.

Lisäys 24.2.09:
Hintatietoja asemakaupoista Senaatin kanssa ei juurikaan tihku, mutta Nousiaisten asema oli vaihtanut Turun Sanomien mukaan omistajaa 112000 eurolla. -- Tarkemassa selvittelyssä osoittautui, että Senaatti on myynyt aseman (myyntiesite) 120263 eurolla turkulaisille A-Yhtymä Oy:lle ja Turun Laatutuote Oy:lle (mol. 50 %). Nousiaisten kunta on kuitenkin käyttänyt etuosto-oikeuttaan ja myynyt aseman sitten kyläyhdistykselle eteenpäin.

Lisäys 19.3.09:
Kuvia Pikkaralan asemarakennuksista.

Lisäys 27.3.09:
Mielenkiintoisen vinkin sain Iistä. Iin asema-alue on ilmeisesti vahvasti tarjolla nelostien uuden linjauksen pohjaksi. Senaatin myynti-ilmoituksessa ei ole tällaisesta mitään mainintaa, ei taida ainakaan hyvää kauppatapaa noudattaa, jos lakiakaan.

Lisäys 18.4.09:
Museovirasto on koonnut tietopaketin asemien korjaamisesta. Suuri osa ohjeista on 1990-luvun lopulta ja loppuunmyytyjä paperilla, mutta linkin takaa verkkosivuilta löytyvät kaikki ohjeet.

Lisäys 12.3.10:
Uusia ja vanhoja kohteita uudelleen tarjouskauppaan (kohteet). Mukana mm. Aavasaksan asema Ylitorniosta. Ja Iin asema-alueita uudelleen.

Lisäys 24.8.2010:
Vanhat asemat odottavat yhä ostajia. Yle 23.8.2010.

Lisäys 23.5.2011:
Etuovessa on myytävänä Länkipohjan asema. Oh+mh+k+eteinen+työtila, 135 m², hintapyyntö 45 000 €.

Lisäys 29.7.2011:
Etuovessa yksi Pikkaralan aseman asuinrakennuksista. 3h + k + 2xkellari + vintti + ulkosauna + 4 varastoa, hintapyyntö 129 000 €.

Lisäys 20.9.2011:

Navetta.comissa kaupan Suolahden aseman asuinrakennuksia.
Myynti-ilmoitus: "3 kpl vanhoja (v. 1898) VR:n kiinteistöjä Suolahessa Keski-Suomessa järvinäykymin, Lähellä Satamaa. Rakennukset puupaneloituja hirsirunkoisia, jykevillä graniittijalustoilla.
Yksi on omakotitalo 150m2 + 150m2 ullakko saneerattavissa asuinkäyttöön, hintapyyntö: 220t€.
Toinen rakennus on jaettu 3 asuntoon, 70m2 yläkerran asunto ja alakerrassa 2 peilikuvaltaan samanlaista 50m2 asuntoa, toinen näistä on saneerattu täysin ja toisesta puuttuu sisustaminen, yläkerta on tällä hetkellä omassa asuinkäytössäni. Hintapyyntö: 220t€
Kolmas asunto, paritalo (80m2 kolmio) saneerattu täysin ja toista (70m2 kaksio) on aloitettu, joten hinnasta voi neuvotella, jos on halukas jatkamaan remonttia itse. Saneeratussa asunnossa on vuokralaiset, jotka mielellään jäävät vuokralle, jos mahdollista (maksavat ihan kohtuullista vuokraakin). Talon voi vielä tällä hetkellä saneerata yhden perheen asunnoksi, jos haluaa. Hintapyyntö: 197t€.

Lisäys 11.11.11:
Oriveden kaupunki myy tarjousten perusteella Oriveden aseman. Tietoja etuovessa ja kaupungin sivuilla. Viimeinen tarjousten jättöpäivä 30.11.2011.

Lisäys 10.2.12:
Senaatti on uudistanut sivunsa, erillistä luetteloa myytävistä rautatieasema-alueista ja -rakennuksista ei enää ole. Senaatin myytävät kohteet kartalla: Senaatti myy. Myynnissä muun muassa Kirkniemen asema (myydään tarjousten perusteella, tiedot jokakodissa), Riihimäen asema-alue rakennuksineen (maaperän puhdistus jää ostajalle), Heinäveden asema-alue ja Kemijärven tavara-asema-alue.

Lisäys 13.2.12:
Navetta.comissa on myynnissä Kontiolahden asema-alue. Hintapyyntö 168.000 euroa. Asemalla on toiminut Aseman Verstas, taustaa myynnille Aseman tarina -blogissa.

Lisäys 26.3.12:
Navetta.comissa on myynnissä Myrskylän aseman rakennus. Hintapyyntö 210.000 euroa.

Lisäys 16.1.13:
Oikotiellä on myynnissä Kaskisten asema. Hintapyyntö 125.000 euroa.

Lisäys 1.7.13.

Etuovessa kaupan Kuohun asuinkäyttöön muutettu asema. Hintapyyntö 28.000 euroa. Rakennettu 1920, 3h+k, 70 neliötä.

Lisäys 15.9.13.

Navetta.comissa myytävänä Äetsän asemarakennus (siirrettäväksi, hintapyyntö 20.000 €) ja Rauman asema-alueella oleva makasiini, jossa toimii ratamakasiini.fi kirpputori. Tontti ja talo 280.000 €, pinta-alaa n. 1.500 neliötä.

Lisäys 23.4.2014.

Oikotiellä myynnissä Laikon rautatieasema (hintapyyntö 89.000 €). Remontoitu asunnoksi, 207 neliötä.

Lisäys 12.5.2014.

Oikotiellä myynnissä Kristiinankaupungin veturitalli (hintapyyntö hulppeat 298.000 €). Tilaa 350 neliötä, joista sata remontoitu asunnoksi. Kaupan päälle junanvaunu vuodelta 1952.

Lisäys 24.2.1015.

Huutokaupat.comissa myynnissä Punkaharjun rautatieasema. Metsähallitus myy, asema on vuokralla Suomen metsämuseo Lustolla näyttelytilana.

Lisäys 21.2.2017

Tori.fissä myynnissä Heinäveden rautatieasema. Yksityinen myyjä, hintapyyntö 39.000 €. Tilaa 155 neliötä, tontti 0,86 ha.

Lisäys 5.9.2017

Huutokaupat.comissa Turengin rautatieasema. Yksityiselta omistajalta pakkohuutokauppaan joutunut. Kirjoitettaessa tarjottu 102.000 €.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2008

Älä hävitä kuittia


[Kun uusia lehtiä ei ole ilmestynyt ruodittavaksi, jatketaan lankalauantaisen parissa.]

Savon Sanomat kertoo, että Lepikon Torpan katto aiotaan uusia. Pärekatto uusitaan perinteisin menetelmin. Lepikkosäätiön palkkaamat miehet ovat jo aloittaneet työn valikoimalla tarkoitukseen sopivia puita.

Ilmastonmuutos näkyy tässäkin työssä. Päreiksi kelpaavat puut ovat harvassa, katontekijät etsivät sopivia soilta ja kallionrinteistä. Lahoamaton ja kestävä päre saadaan ainoastaan tiukkasyisestä, siis hitaasti ja rauhassa kasvaneesta puusta.

Sellaiset ovat hakusessa Pohjois-Savossakin.

Lepikon Torppaan liittyy yksi taloushistorian metodologian tärkeä seikka. Yritysten ja niiden asiakkaiden toiminnan selvittämisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että myös kuitit säästetään. Yleensähän arkistoja seulottaessa ensimmäinä hävitettävien asiakirjojen joukkoon päätyvät kuitit. Ne vievät paljon säilytystilaa ja niiden tietojen uskotaan olevan kirjanpitoon tarkasti kirjatun.

Näin ei yleensä kuitenkaan ole.

Kuittien avulla voidaan selvittää yritysten kauppakumppaneita, raaka-aineiden ja ostopalvelujen lähteitä.

Kuittien avulla voi selvitä myös muitakin historiakultuuria kiinnostavia asioita.

Urho Kekkosen oman kertoman mukaan talo olisi ollut piiputon (l. savupirtti) hänen syntymänsä aikaan. Tieto kyseenalaistettiin, sitä ehdittiin välillä pitää propagandana, jonka avulla Kekkosen vaatimatonta syntyperää korostettiin.

Kunnes Maaningan Käärmelahden kylässä aloitettiin kylähistorian kirjoittaminen. Kylällä oli muinoin ollut tiilitehdas, jonka arkistot ovat kohtalaisen hyvin säilyneet. Kylähistorian tekijöiden käydessä omaan kotiseutuunsa liittyviä aineistoja, tiilitehtaan papereista löytyikin kuitti, jonka mukaan Kekkosen isä osti piipputiilet torppaansa varten vasta vuonna 1901.

Näin kuitin avulla tuli oikeaksi todistetuksi Kekkosen syntymä piiputtomaan torppaan.

lauantai 22. maaliskuuta 2008

Laskeva äänestysprosentti


Savon Sanomien haastatteleman Seppo Kääriäisen (kesk.)mukaan viime aikaiset poliitikkojen touhuamiset henkilökohtaisessa elämässään ja eritoten naissuhteissaan tulevat laskemaan äänestysprosenttia. Politiikan muuttuminen 'kuvottavaksi' karkoittaa monet pois vaaliuurnilta.

Ei haluta olla mukana ilveilyissä.

Huolestuminen laskevasta äänestysprosentista ei ole uutta suomalaisessa politiikassa. Uutta on se, että keskustapuolueessa ollaan huolestuneita siitä.

Jos tarkastelee poliittista lähihistoriaa karkealla katseella, 1960- ja 70-luvuilla laskeva äänestysprosentti suosi sosialidemokraatteja. 1980- ja 1990-luvuilla siitä hyötyi keskusta ja nyt 2000-luvulla, kuten Kääriäinenkin on huomannut, se on kokoomuslaisten etu.

On oletettavampaa, että sellainen ihminen äänestää, joka tuntee äänellään olevan jotakin merkitystä. Poliittisissa trendeissä kovat oikeistolaiset ja uusliberalistiset aatteet ovat nosteessa. Kokoomuksen kannattaja siis saa äänensä hyvin kuuluviin.

Kolme-neljävuosikymmentä sitten hyvinvointivaltion rakentajat olivat samassa nosteessa. Siinä välissä vallitsevan systeemin suosinta oli valttia.

Voitolla olevan kannattaminen lienee jonkinlainen joukkoilmiö. Tuo suurta tyydytystä olla 'kriittisen massan' jäsen.

Kukin suuri puolue on vuorollaan julkisesti vastustanut ja piiloisesti kannattanut politiikan lokaantumista. Harmillista kansanvallan kannalta tällaisessa kehityksessä on ollut se, etä jokaisessa käänteessä on menetetty joukko ihmisiä, joiden saaminen uudelleen äänioikeutensa käyttäjäksi on äärimmäisen vaikeaa.

- Ennestään jo luvattoman alhaalla oleva äänestysprosentti laskee yhä ensi syksyn kunnallisvaaleissa, arvioi Kääriäinen.

On tietenkin äärimmäisen turhauttavaa havaita, että omat vanhat kikat pelaavatkin nyt naapurin laariin.

perjantai 21. maaliskuuta 2008

Matti voittaa!


Yksi suomalaisen sarjakuvan pioneeri, Hjalmar Löfving (1896-1968) teki kuvituksia ja sarjakuvia laajaankirjoon erilaisia lehtiä. Yksi näistä oli 1931-1939 ilmestynyt Pikku Matti, alaotsikoltaan nuorten oma lehti. Lehti ilmestyi myös ruotsiksi samalla nimellä, mutta alaotsikko oli tuolloin 'barnens egen tidning'.

Pikku Matin sarjakuvasankari oli tietenkin Pikku Matti. Kuvassa Matti voittaa Lake Placidin talviolympialaisissa 1932 mäkihypyn kultaa. Matin kaverit Pompus ja Nökö kunnostautuvat puolestaan pika- ja taitoluistelussa.

Tässä kultaa, kunniaa,
antaa teille USA!
Suomen lapset huutaa hei,
ystävämme voiton vei!

Tarina julkaistiin alkujaan Pikku Matissa 2/1932 ja sittemmin myös Aseman Laikku 05 antologiassa.


Suunnittelin kuvaa kirja-arvioni kuvitukseksi, mutta jäi se aikeeksi. Matti Nykäsen uusi veteraaniurheilijan ura maailmanmestaruuksineen innoitti kaivamaan sen uudelleen esiin.

torstai 20. maaliskuuta 2008

Imalipusram ja marsupilami


Ennen kuviteltiin, että eräiden eläinten ja kasvien pelotuskuviointi perustuisi mahdollisen hyökkääjän vihollisen matkimiseen. Esimerkiksi joidenkin perhoslajien siipien täpliä ajateltiin saalistajan vihollisen "silmiksi", jotka pelottivat saaliin etsijän karkuun ettei tämä itse joutuisi syödyksi.

Tiedeuutisten siteeraamat Cambridgen yliopiston eläintutkijat ovat kuitenkin romuttaneet tuon uskomuksen. Koesarjassa keinotekoisten perhosten siipiin kirjailtiin erilaisia kuvioita. Pyörein silmätäplin varustetut tekoperhoset eivät selviytyneet lintusaalistajien yrityksiltä sen paremmin kuin perhoset, joiden siivissä oli muita merkkejä.

Linnut välttivät sen sijaan niitä perhosia, joiden siivissä oli joko kokonsa tai lukumääränsä puolesta selvästi havaittavia merkkejä. Merkin silmämuotoisuudella ei siis ollut merkitystä, joten vanha teoria joutaa tieteen historiaan.

Tutkija Martin Stevensin mukaan linnut välttivät yhtä todennäköisesti niitä perhosia, joiden siivissä oli palkkien tai neliöiden kaltaisia merkkejä.

"Tämän perusteella on pääteltävä, että silmätäplät torjuvat saalistajia tehokkaasti, koska ne ovat selvästi näkyviä – eivät siksi, että ne muistuttaisivat saalistajan omia vihollisia,” tiivistää Stevens ryhmänsä tutkimustulokset.

Vanha teoria on vaikuttanut muun muassa Palombian viidakon eläimistöön. Monte Urticandossa elävän pelokkaan ja myrkyttömän imalipusram -käärmeen puolustuskeino on kieltämättä koominen. Gatogordo on saanut tuta karvoissaan marsupilamin vihan niin monta kertaa, että imalipusram saa olla rauhassa.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

Taustamusiikki

Musteklubista vielä:



Paavo J. Heinonen lausui runonsa Runo, jonka puhuin kuulle kävellessäni Palmusunnuntaina bussipysäkiltä kotiin Huutomerkki ry:n Musteklubilla taustamusiikkinaan David Bowien ja Brian Enon Varsova. Sävellys on vuodelta 1977, ja se on jukaistu ensimmäisen kerran Bowien levyllä Low.

Low on minulle tärkeä levy. Peräkamarissani vinyyliltä kuntelin sitä hartaasti: myöhemmin jopa koodasin Commodore 64:lle teeman nuotit.

Ei kuullostanut Commodore 64:n yhtään niin hyvältä kuin nykyisin Youtubelta (yllä).

Vinyylejäni kaipaan, muutenkin, etenkin Talking Headsia.

Pääsiäinen on ankara ilo.

Illalla Tuomiokirkkoon, Matteus-passiota nauttimaan. Vytautas Lukocius, kapellimestari / Dan Karlström, evankelista / Tuomas Lehtinen, Jeesus / Hanna-Leena Haapamäki, sopraanoaariat / Virpi Räisänen, alttoaariat / Juhana Suninen, tenoriaariat / Petri Pussila, Pilatus ja bassoaariat / Oulun kamarikuoro, johtajanaan Kari Kaarna.

Bach helpottaa oloa huomattavasti.

Musteklubi


Illalla oli Huutomerkki ry:n Musteteklubi ravintola Miloussa, Oulusa. Tilaisuudessa julkistettiin yhdistyksen uusin kausijulkaisu Hallaus, numeroltaan 7 (valo), ja julkistettiin Toni Kandelinin (kuvassa) CD-EP Kehonvaltias.

Illan anti oli muutoinkin musiikillista: Kari Miettusen runollisuutta säesti viululla Jari Suomalainen ja tekijä itse sähkökitaralla.

Paavo J. Heinonen oli edelleen Paavo J. Heinonen.

Kandelinin avustamana hän runolaukustaan "googletti" runolauseita lennosta, ja tulos kuullosti mainiolta. Hyvät lauseet asetettuina mihin tahansa järjestykseen kuullostavat hyviltä. Niiden keskinäinen koherenttius on kuulijassa.

video

[Pahoittelen ettei ottamallani videolla aktualisoidu sanallisesti kuvaamani tilanne, mutta kameran videokuvausominaisuudet ovat vielä minulle vieraita ja toisekseen piti tupakkaakin käydä välillä polttamassa. Paavo antoi siihen liian myöhään luvan -- oma syynsä, ja vastavalossakin mokoma koko ajan seisoo. Niin että siellä Helsingin Sanomissa voitte pari kuukautta olla ihan rauhassa, kunnes tyttäreni saavat opetettua kameran asialliseen ja ajallaan tapahtuvaan käyttöön. Onneksi nykyisin työnantajat saattaa kieltää alaisiltaan sellaiset paheet kuin tupakka kokonaan, ei olisi Helsingin Sanomien palkkaamalle kansalaistoimittajalle tapahtunut tällaisia vihreitä.]

tiistai 18. maaliskuuta 2008

Madagaskar!


Kun nuori, yhtäkään venäjän sanaa osaamaton kirgiisi kurkistaa putkea pitkin matkalaukkuun, siellä näkyy Madagaskar. Madagaskar! Saari Intianmeressä, jonka erottaa Portugalin Itä-Afrikasta Mosambikinsalmi. Sitä kohti kirgiisi pyrkii, edes takaisin, viimein tullen.

Anja Snellmanilla on teoria rakkauden maanosista. Madagaskarin kasvillisuus muistuttaa osittain Afrikan, osittain Aasian kasvillisuutta. 75 prosenttia putkilokasveista on endeemisiä (l. kotoperäisiä). Madagaskarilla sänkyelämä on siis osin tukahduttavaa puurtamista, osin lemmen hehkua.

Pääkaupunki Tananarivo (nyk. Antananarivo).

Vuonna 1885 maasta tuli Ranskan siirtomaa, kun Eurooppa (varttuneet lapset, hajaantunut perhe) pakotti Ranavalona III:n tunnustamaan sen yliherruuden. Muodollisesti kuningatar hallitsi vuoteen 1897, jolloin hänet ajettiin pois saarelta.

Lähes koko 1800-luvun Madagaskar oli kuningattarien hallitsema. Kuningas Radaman murhautti hänen vaimonsa Ranavalona I 1828. Siitä lähtien maata hallitsivat naiset, lukuunottamatta vajaan kahden vuoden jaksoa 1861-63, jolloin Radama II hallitsi. Hänelle kävi kuten isälleen.


Miesvaltionhoitajia ei Madagaskarilla hyvällä katsottu.

Saarelle ominaisia puita on muun muassa matkustajanpalmu (l. ravenala).

***

Eilen oli YLE TV1:llä Katariina Lillqvistin Uralin perhonen (K15).

Samaan aikaan Subilta tullutta L-koodia (S) kuitenkin katselitte.

maanantai 17. maaliskuuta 2008

Natasha: Lentoemäntä


Monet NonStopissa, Ruudussa tai Zoomissa julkaistut sarjakuvat nostattavat mieleen nostalgisia muistoja ja nuoren pojan maailman ihmettelyä. Niin myös Natashan ensimmäinen seikkailu, jossa sankari ja sivuhahmot esitellään tiiviin seikkailun tiimellyksissä.

Suomeksi ensimmäisen kerran Ruudussa 1973-1974 julkaistu Lentoemäntä saatiin pari vuotta sitten albumimuodossakin (Egmont, 2006). Ehti Semic julkaista seikkailun pokkarikokeilussaan, numerolla 2 (Semicin laatupokkarit, 1990).

Natashasta on erityisesti jäänyt mieleen aloitusruutu. Muistan pitkään katselleeni sitä yrittäen hahmottaa rekisterinumeroa, kuitenkaan siinä onnistumatta. Ei sillä ole tarinan kannalta merkitystä, mutta olin kuullut miten Castafioren koruissa (suomeksi 1974) tarinan juonenkäänteet olisivat paljastuneet jo aikaisemmin jos olisi ymmärtänyt katsoa (sivulla 35, ruudussa 9) "varkaiden" auton rekisterikilpeä.

Yritin siis varmistua, olisiko tässäkin sarjakuvassa samanlaista kuvallista vihjettä tulevasta.


Semicin pokkareiden ongelma kiteytyy esiin tässä aloitusruudussa. Pokkarimuotoa varten sarjakuvasivut on taitettu uudelleen. Aloitusruutu on jaettu kahteen osaan, ja sellainen tietenkin rikkoo ajatellun kokonaisuuden.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2008

Virpomisraportti


Vaikka kelien puolesta hyvinkin olisi "normaalin" pääsiäisen aika, niin koko talven kestäneet eriskummalliset ilmat olivat yllättäneet pääsiäistoivotusten vastaanottajat. Vain harva oli varautunut palmusunnuntaihin ja ovelle tuleviin virpojiin.

Pääsiäisen ajankohta oli yllättää meidän perheen virpojatkin, vitsojen valmisteluun heti hiihtoloman jälkeen ei oltu varauduttu. Onneksi perjantaina tulevaan havahduttiin ja lauantain kuluessa vitsat valmistuivat.

Aikaisempien vuosien tapaan virpojille oltiin ystävällisiä ja palkkioita annettiin. Helsingin Sanomien mielipidetiedustelulla lietsomasta virpojavastaisuudesta ei ollut merkkiäkään.

Kotiinpaluuta leimasi kuitekin pettymys.

-- Melkein kaikki antoivat rahaa, suklaamunia saatiin vain muutama, kertoi nuorempi virpoja.

Kesämökki järven rannalla


Illalla Valtakunnan valittajissa pohdittiin (siis valitettiin) suomalaisten intoa viettää lomansa kesämökeillä. Miten niille on pitkä matka, itikat syövät ja ahtaissa tiloissa ilman mukavuuksia joutuu aikaansa viettämään. Sellaistahan se ennen oli.

Valituksesta muistui mieleen kerran kirpputorilta mukaan tarttunut Irmeli Visannin Lomakotikirja, kesämökkeily ilmion syntyajoilta 1960- ja 1970-lukujen taitteesta (2. uusittu painos 1973). Visanti esittelee teoksessa mökin rakentamisen alkeita ja tuolloin tarjolla olleita valmistaloja sauna- ja kesämökeiksi.

Visantikin valittajien tapaan pohtii esipuheessa mökkeilyn tarpeellisuutta. Onko se ylellisyyttä vai mitä? Hänen mukaansa loma-asunnon hankkiminen ei ole välttämättömyys, mutta "henkisenä 'vitamiiniruiskeena' se saattaa piristää enemmän kuin matka etelään". Mökkeily on "terveellinen" mahdollisuus loma-ajan viettoon.

Esitellyistä valmisratkaisuista ei taida enää yksikään olla samalla nimellä myynnissä. Samoja ratkaisuja markkinoilta varmasti löytyy, ei 20-30 neliön jakamiseen niin paljon järkeviä ratkaisuja ole.

Eniten esitellyistä viehättävät Ahlströmin Varkauden talotehtaiden Moduli 105 ja Hankkijan tuolloin vielä suunnitelmana ollut Palatalo.



Moduli 105 oli Kristian Gullichsenin ja Juhani Pallasmaan käsialaa. Sisätiloiltaan 27,5 neliöinen sisälsi tuvan, kaksi makuuhuonetta ja saunan. Lisäksi taloon kuului 11 neliöinen katettu kuisti, joka sijaitsi sisätilojen keskellä. Visannin arvioon julkisivuista voi yhtyä: keveä ja elegantti.

Hankkijan Palatalon suunnitteli insinööritoimisto Eero Liminganoja. Palatalo koostui nimensä mukaan toisiinsa sopivista koottavista osista, rakentaja sai itse mittajärjestelmän mukaan suunnitella omien toiveidensa mukaisen mökin. En tiedä millaisiin vaihtoehtoihin rakentaminen todellisuudessa mahdollistui.

Näin nykyajan näkökulmasta molemmissa on yksi vakava puute. Oikeastaan se on erinomaisia rakennustaitoja ja materiaaleja vaativa haaste: tasakatto.

lauantai 15. maaliskuuta 2008

Merijalin purkajaiset


Dynaamisen, kehittyvän ja laajenevan Oulun maisemissa tapahtuu. Merijalin tehtaiden purkutyöt ovat alkaneet Tuirassa. Paikalle tulee asuntoja, niin kuin Alppilaankin purettavien tuotantotilojen sijaan. Merijalin sijainti jokisuistossa on tuonut muutostöille enempi julkisuutta. Kaleva nimesi tulevan asuinrakennusrykelmän Oulun uudeksi "kermahyllyksi".

Eittämättä maisema nostaa neliöhinnan pilviin.

Merijalin tehtaat perustettiin paikalle vuonna 1915. Vanhin osa purkutöissä säästetään, vaikka ensimmäisissä suunnitelmissa sekin oli korvattu uudella. Se olisikin tuntunut hassulta, niin paljon uusia samasta arkkitehtuurista innoitusta hakevia "perinnetaloja" Ouluun ja etenkin naapurikuntiin rakennetaan.

Purettavat rakennukset ovat paljon uudempia. Ilman erityistä arkkitehtuurista arvoa. Ei säästettävälläkään osalla rakennussuojelullisia perusteita ollut, historiallisia kyllä.

Merijal mainosti 70 vuotta sitten 1938 olevansa makeis-, pastilli-, rae- ja teknokemiallinen tehdas. Tunnetuin karkkitehtaan tuote oli Tervaleijona (Leijona tervalakritsa). Vuoden 1938 hinnastossa 24 peltirasialaatikon tukkuhinta oli 4,10 markkaa. Kussakin peltirasiassa oli 50 grammaa sokeroituja tervalakritsapastilleja.

Merikoskenkadun päässä kerrostalon katolla on osaksi paikallista maisemaa muodostunut Terjaleijonan valomainos.

Tervaleijonalla on akateeminen tausta. Merijalin omistaja apteekkari Y. W. Jalander kehitti sen 1930-luvun alussa Leipzigin yliopistossa oppimansa perusteella. Markkinoille se tuli 1934.

1970-luvulla tehtaat siirtyivät Rettigille. Tervaleijonien tuotanto jatkui, kunnes Leaf osti tehtaat 1992 ja lakkautti ne 1996 siirtäen tuotannon Turkuun. Sittemmin Leafin Turunkin tehtaat on lakkautettu. Leafin nettisivujen mukaan Tervaleijonia valmistetaan nykyisin Aurassa.

Suomi-nostalgiaa vaaliva Suomikauppa.fi myy Tervaleijonia 32 gramman pahviaskeissa 1,44 euron vähittäismyyntihintaan.

perjantai 14. maaliskuuta 2008

Tutkimus romuttaa ministerien hyvän maineen

Julkaistu: 00:07


SANOMAT

Ministereitä pidetään ahkeruuden perikuvina, jotka tietävät paikkansa yhteiskunnassa ja puurtavat yhteisen hyvän puolesta. Tuoreen tutkimuksen mukaan hallitus kuitenkin kuhisee kavaluutta, itsekkyyttä ja mädännäisyyttä.

Ministerikunnan maineen mustaajia ovat lisääntymiskykyiset koiraat.

Ministerikunnan tiukkaan kastijakoon kuuluvat lisääntymiskykyinen kuningatar, tämän hedelmöittämiseen tarvittavat koiraat sekä työläiset, jotka ovat lisääntymiskyvyttömiä naaraita.

Tutkijat ovat nyt havainneet, että yksittäiset koiraat yrittävät levittää "porvarillisia" geenejään valikoivasti. Näiden koiraiden kunnianhimona on tuottaa kuningattaria, ei työläisiä.

Aiemmin on oletettu, että kasvatus vaikuttaa siihen, ketkä kehittyvät kuningattariksi.

Dna-tutkimuksen mukaan näyttää kuitenkin siltä, että yksittäisillä koirailla on erityisiä kuningatar-geenejä. Nämä porvarilliset geenit ovat kuitenkin harvinaisia ja siksi näiden "arvogeenien" kantajat yrittävät käydä myös muualla jälkeläisten tekopuuhissa.

Jos kuningattaria tulee omassa asuinpiirissä liikaa, työläiset teloittavat ylimääräiset.

Tutkimusta johtaneen Leedsin yliopiston tohtori Will Ughes toteaa, että hallituksissa yhteen hiileen puhaltaminen on usein leimaa-antava piirre.

"Lähempi tarkastelu paljastaa kuitenkin konflikteja ja huijausta. Ministereitä pidettiin poikkeuksena. Geneettinen analyysimme on kuitenkin osoittanut laajalle levinnyttä mädännäisyyttä niidenkin keskuudessa. Ja kyse on porvarillisesta mädännäisyydestä", Ughes sanoo.

(vrt. HS, kuva Karlssonin pilapiirros samasta lehdestä 29.4.2007)

torstai 13. maaliskuuta 2008

Kirjankustannus ja kirjakauppa


Eilen postissa poiketessa huomasin uusia postimerkkejä ilmestyneen. Yksi uusista kiinnitti erityisesti huomiota, eli "kirjankustannus 150 vuotta". Noita merkkejä tällä kertaa valitsinkin.

Kotiin päästyä piti tarkastaa, mitä uusi merkki oikeastaan juhlistaa. Onhan Suomessa edelleenkin toimivia, 150 vuotta aiemmin toimintansa aloittaneita kirjankustantamoja. Esimerkiksi Suomen Kirjallisuuden Seura.

Postimerkki paljastuikin Suomen Kustannusyhdistyksen 150-vuotisen toiminnan juhlistamiseksi julkistetuksi. Vuonna 1858 perustettu SKY onkin vanhin suomalainen elinkeinoelämän etujärjestö. Kirja-alalta löytyy myös Suomen vanhin ammattiliitto (Viestintäalan ammattiliitto, perustettu 1894) ja vanhin valtakunnallinen työehtosopimus (1900).

Yhdistys perustettiin aikoinaan toisenlaisessa tarkoituksessa. Vanha kirjapainoprofessio alkoi jakaantua kolmeen eri osaan, kirjan painamiseen, kustantamiseen ja kauppaan. Pitkään nämä kaikki kolme kuuluivat samoihin käsiin.

Yhdistyksen perustaneiden kustantajien ongelmana oli erityisesti kirjakauppa. Tuttu pienkustantajien ongelma tänäänkin. SKY perustettiin rakentamaan maan kattavaa kirjakauppaverkkoa. Suurimpiin kaupunkeihin sellainen saatiinkin.

Eilen sähköpostiin tuli myös ilmoitus, että Jyrki Hakapää väittelee huhtikuun alussa suomalaisista kirjakaupoista (Kirjan tie lukijalle : Kirjakauppojen vakiintuminen Suomessa 1740–1860).

Väitöstiedotteen mukaan myös tuolloiset johtavat kirjakaupat olivat mukana perustamassa SKY:tä. 19 perustajajäsenestä olikin vain kuusi varsinaisia kustantajia.

Hakapään mukaan yhdistyksen perustamisen myötä kirjantuotanto ja -myynti keskittyivät vahvasti Helsingin ja Turun suuryrittäjien käsiin. Toisaalta, kauppa ammattimaistui ja suurimpien kaupunkien kirjakaupat onnistuivat kokoamaan monipuolisen kirjatarjonnan, saavuttivat suhteellisen suuren asiakaskunnan ja ylläpitivät pysyvää kirjanmyyntitoimintaa.

Suurin osa Suomessa 1858 toimineista kirjakaupoista oli perustettu Euroopan hullun vuoden 1848 innoittamina ja ennen Krimin sodan tuomaa kauppasaartoa 1853. Ennen sitä käytännössä kirjakauppatoimintaa oli vain Helsingissä ja Turussa. Tuon syntyneen kirjakauppaverkoston säilyminen ja pysyvyys oli SKY:n ensimmäisten vuosikymmenien suurin saavutus.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2008

Coca-Cola Zero


Tänään vuonna 1894 farmaseutti John Pemberton myi Atlantassa ensimmäistä kertaa Coca-Colaa pullotettuna. Kokista oli ollut tarjolla päänsärystä kärsiville jo kahdeksan vuoden ajan, mutta vasta soodaveden lisääminen siirappiin teki siitä menekkituotteen. Jota siis kannatti valmistaa laajamittaisesti ja ihan pullottaa.

Nykymuotoinen Alexander Samuelssonin "contour bottle" syntyi vasta 1915, joten ensimmäiset pullotteet myytiin muissa muodoissa. Vuoteen 1903 juoma sisälsi oikeasti kokaiinia, wikipedian arvioiden mukaan kolme milligrammaa per annos. Pemberton mainosti sen tehoavan päänsäryn lisäksi hermokipuihin, hysteriaan, melankoliaan jne.

Sittemmin juomasta on tullut tarkoin harkiten kehitetty ja luotsattu brändi, jonka erilaiset alamerkit on suunnattu eri alakulttuureille.


Marko Ahonen kirjoitti Keskisuomalaisessa Coca-Cola Zerosta otsakkeella Liian hapokasta mustaa nestettä. Ahonen kysyy pääministeriltä, joka on Zeron lempijuomakseen ilmoittanut, "mihin toimenpiteisiin herra pääministeri aikoo ryhtyä kulutustottumuksiensa suhteen? Aikooko hän jatkaa naisten alistamisen ja vastuuttoman tappamisen tukemista limonadivalinnallaan? Millaisen esimerkin herra pääministeri antaa maamme nuorisolle?"

Ahosen tavoin ilmoitan, että "en halua olla osana kohderyhmää: naisia alistaviin sovinisteihin ja psykopaatteihin, jotka hymyilevät tuhotessaan toisten omaisuutta ja tappaessaan joukon viattomia sivullisia."

Tänään seurasin tv-uutisten kuvaa hallituksen kehysriihestä. Pöydässä ei ollut Coca-Cola Zeroa. Tavis-kokista oli kyllä, ainakin pää- ja ulkoministerien kohdilla.

tiistai 11. maaliskuuta 2008

Normiohjaus


Posti toi tänään uusimman Yhteiskuntapolitiikan (1/08). Lehden sisältöä on jo ehditty uutisoidakin, erityisesti Roope Uusitalon pätkätyö-artikkelia. Lehdessä on poikkeuksellisesti kaksi pääkirjoitusta, ensimmäisessä julkaisija Stakesin pääjohtaja Vappu Taipale tarkastelee lyhyesti valtion laitosten muuttuvaa asemaa yhteiskunnassa, erityisesti esitetyn Stakesin ja Kansanterveyslaitoksen yhdistämisen kautta.

Taipaleen lyhyt ja ytimekäs hallintohistoriakatsaus sai oivaltamaan, miksi nykyisin on olemassa niinkin paljon huonosti valmisteltuja ja huonosti toimivia lakeja. Taipale kirjoittaa: "Mitä ohjaukselle tapahtui? ... Ministeriö otti vastuun entisiltä keskusvirastoilta. Samalla se sai konkreettisesti kokea, miten iso puskuri keskusvirastot olivat olleet kuntiin päin nyt ministeriöön siirtyneissä päivittäisasioissa. Vain lakiin perustuvia normeja voitaisiin antaa."

Taipale kirjoittaa sosiaalihallituksesta, mutta samahan pätee kaikille muille aloille.

Käytännön asioiden parissa toimiville kuntien ja valtion virkamiehille ei ole enää ohjausta miten toimia loukkaamatta kansalaisten oikeuksia. Ministeriön virkamiehet eivät ole ottaneet itselleen tätä roolia, vaikka olisi pitänyt. Ongelman kohdatessaan ministeriö alkaa valmistella uuden lain säätämistä, ei etsiä ratkaisua nykyisen lainsäädännön puitteissa. Uudet Stakesin kaltaiset alakohtaiset tutkimuslaitokset tuottivat uutta tietoa, niiden rooli ei ollut enää normiohjata.

Eipä siis ole ihme, että uusia hallituksia puuhataan. Kuten poliisihallitusta. Poliisien työssään kohtaamiin ongelmiin on viimeisen kymmenen vuoden aikana säädetty koko joukko muutoksia rikoslakiin. Valtuuksia on lisätty. Mutta uusien säädösten noudattamiseen ei ole työnohjausta. Ei siis ihme, että monia huumepoliiseja on epäiltyinä (tahattomista) virkarikoksista ja lapsipornon suodattamisessa on vakavia ongelmia.

Kansanedustajien tekemä lainsäädännöllinen normiohjaus tuottaa niin paljon poliittisia intohimoja, että toimivaa hallintoa ei sitä kautta saada aikaiseksi. Poliitikot kun toimivat mielikuvien, ei arjen ongelmien parissa.

En tiedä, kaipaisinko kansalaisten normiohjausta.

Valtion ja kuntien tehtäviä hoitavien viranhaltijoiden normiohjausta kyllä.

Joissakin tapauksissa näyttäisi siltä, että ministeriöt ovat antaneet jopa etujärjestöille aikaisemman keskusvirastojen roolin. Räikeimpänä mainittakoon opetusministeriön ja ÄKT:n suhde. Etujärjestöillä ei tietenkään ole puolueetonta näkemystä ajamistaan asioista, nehän ovat nimenomaan jäsentensä etuja ajavia järjestöjä.


Niin, ja onhan lehdessä kirjoitamani arvio Paul Jenningsin englantilaisia pubeja käsittelevästä kirjasta The Local.

maanantai 10. maaliskuuta 2008

Rymistelyä ja huumoria Japanista


[Tänään kirja-arvio]

Morvan-Munuera: Tokio. (suom. Antti Pajunen, tekstaus Toto Productions)
Pikon ja Fantasion seikkailuja 35
Egmont, 2006.

Hitaasti olen tarttunut uusimpiin Pikon ja Fantasion seikkailuihin, Tokiokin on jo Tuiran sivukirjastoon melkein vuosi sitten hankittu. Mestari Franquinin tekemät Piko & Fantasio -seikkailut ovat nostaneet riman niin korkealle, että seuraajien on vaikea päästä edes lähelle sitä. Olen jo aikaisemminkin tainnut mainita, että Hergékin arvosti Franquinin itsensä yläpuolelle piirtämisen vaikeassa taidossa.

Morvan ja Munuera aloittivat Pikon ja Fantasion parissa vuonna 2004. Tokio on tekijöiden jo kolmas suomennettu Piko ja Fantasio -albumi. Aikaisemmat Pariisi aaltojen alla (2004) ja Taistelu kuolemattomuudesta (2005) ovat jo totuttaneet uuteen piirros- ja väritystapaan.

Erityisesti tarinan pidentäminen kolmesta painoarkista 64 sivun mittaan on antanut lisää tilaa huumorille. Morvanin ja Munueran Pariisi aaltojen alla oli 48 sivuinen, Taistelu kuolemattomuudesta 56 sivuinen, joten pidentäminen oli ilmeisimmin lähtöisin tekijöistä.

Metasarjakuvallisesti kertoja temmataan mukaan rymistelyn keventäjäksi Spipin rinnalle. Spip puolestaan saa puolustaa omaa rooliaan: ”Jos Piko alkaa sarkastiseksi, mitä virkaa minulla on?”

Seikkailullisessa juonessa Piko ja Fantasio pelastavat Itoh Katan pyynnöstä telepaattiset kaksoset, Loonin ja Kowin. Jälkimmäisen pelastaminen vie enemmän aikaa, ja johtaa taisteluihin yakuzojen yms. kanssa ja tuhottua tulee useampi auto ja paljon muutakin.

Hyväntahtoinen huumori japanilaisten tavoista, asenteista ja tavaroista rytmittää kerrontaa.

Kovin omaperäisiin ratkaisuihin Morvan ja Munuera eivät päädy, mutta sellaisten odottaminen 70 vuoden ikään (tulee täyteen huhtikuussa, nimikkolehti Spirou alkoi ilmestyä 1938) päässeessä sarjakuvassa ei ole mahdollistakaan. On pelattava nyansseilla. Vaikka kuvanäytteessä vihjataan, että 'menee mangaksi', niin silti pysytään tiukasti eurooppalaisessa sarjakuvailmaisussa, perinteitä kunnioittaen.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2008

Biercen fantastisia faabeleita


[Tämä on blogin 250. postaus]

Juhlan kunniaksi muutama Ambrocen Biercen Fantastinen faabeli:

Isä ja poika

"POIKANI", sanoi ikääntynyt isä laiskalle ja kyvyttömälle jälkikasvulleen, "tulinen luonne on katumuksen kasvupohja. Lupaa minulle, että kun seuraavan kerran vihastut, lasket sataan ennen kuin liikut tai puhut mitään".

Heti luvattuaan poika sai päähänsä raikuvan iskun isänsä kävelykepistä, ja kun hän oli saanut lasketuksi seitsemäänkymmeneenviiteen onnettomuudekseen hän näki isänsä nousevan odottavaan taksiin ja hurahtavan tiehensä.


Mies ja salama

SALAMA ohitti poliittista virkaa hakevan miehen.

"Näetkös", sanoi salama ohittaessaan miehen tuuma tuumalta, "Kuljen huomattavasti nopeammin kuin sinä".

"Niin", poliittista virkaa ajava mies vastasi, "mutta ajattele kuinka paljon pidempään minä jaksan".


Tehoton kärsijä

JUOPUNUT mies makasi tiellä nenä verillä, paikassa johon oli sammunut, kun sika kulki ohi.

"Röhnötät melko hyvin", sanoi sika, "mutta ystävä hyvä, kärsimisestä sinulla on vielä paljon opittavaa".


Puiset aseet

ARMEIJAN nostoväen tykistörykmentti anoi kuvernööriltä puisia aseita harjoituksia varten.

"Ne", selvitettiin, "tulevat huomattavasti halvemmiksi".

"En halua tulla syytetyksi säästämisestä tehokkuuden kustannuksella", vastasi kuvernööri, "saatte oikeat aseet".

"Kiitos, kiitos", tykkimiehet riemuitsivat, "Pidämme niistä hyvää huolta ja palautamme ne välittömästi sodan syttyessä asevarikolle".


Koulun johtokunnan uudistaminen

KOSKA Emmekiroan koulun johtokunnan jäseniä epäiltiin opettajattarien epäasiallisesta kohtelusta, äänestettiin koululle pelkästään naisista koostuva johtokunta. Muutaman vuoden kuluttua skandaali laantui: koulussa ei ollut enää yhtään naisopettajaa.


Kissa ja kuningas

KISSA katseli kuningasta, kuten sanalaskuissa on mahdollista.

"No", kysyi monarkki, huomioiden kissan kiinnostuksen hänen majesteettiaan kohtaan, "mitä pidät minusta".

"Voisin kuvitella kuninkaita", kissa vastasi, "joista pitäisin paljon enemmän".

"Esimerkiksi?"

"Hiirien kuninkaan."

Yksinvaltias oli tästä rehellisestä vastauksesta niin mielissään, että antoi kissalle luvan repiä silmät pääministerin päästä.


Mies vailla vihamiehiä

TUNTEMATON mies löi mailalla useaan kertaan julkisella paikalla kävellyttä rauhallista miestä.

Kun tuntematon tuotiin oikeuden eteen, kantaja kertoi tuomarille:

"En tiedä miksi tämä tuntematon löi, minulla ei ole yhtään vihamiestä tässä maailmassa."

"Juuri siksi", vastasi syytetty, "löinkin häntä".

"Laskekaa vanki vapaaksi", sanoi tuomari, "miehellä jolla ei ole vihamiehiä ei ole ystäviä. Tuomioistuimet eivät ole sellaisia varten".


Tulevaisuuden opossumi

ERÄÄNÄ päivänä opossumi oli mennyt puun korkeimmalle oksalle nukkumaan. Kun hännästään roikkuva opossumi heräsi uniltaan hän näki suuren käärmeen madelleen samalle oksalle, ja olevan hänen ja puun rungon välissä.

"Jos pidän kiinni", mietti opossumi, "tulen niellyksi; jos irrotan otteen, taitan niskani".

Mutta äkkiä hän salasi tunteensa.

"Täydelliseksi kehittyvä ystäväni", hän sanoi, "äidinvaistoni tunnistaa sinussa jalon todisteen ja esimerkin kehitysteoriasta. Sinä olet tulevaisuuden opossumi, lopullinen ilmentymä lajini muotoutumisesta lajien välisessä kamppailussa -- pelkkä häntä!"

Mutta käärme ylpeänä historiallisesta maineestaan Sanassa, oli tiukan puhdasoppinen, eikä hyväksynyt tieteellistä näkemystä.


Hengenpelastajat

SEITSEMÄNKYMMENTÄVIISI miestä esittäytyi Inhimillisyyden Liiton puheenjohtajalle ja vaati tältä kultaista hengenpelastusmitalia.

"Miksi, niin", kysyi puheenjohtaja, "noin monen miehen uutteruus on varmaan pelastanut paljon henkiä. Kuinka monta olette pelastaneetkaan?"

"Seitsemänkymmentäviisi, arvoisa puheenjohtaja", vastasi heidän puhemiehensä.

"Kyllä, niin, se on yksi miestä kohden -- erittäin hyvää työtä -- erittäin hyvää työtä, kerta kaikkiaan", sanoi puheenjohtaja, "ette saa pelkästään liittomme kultaisia hengenpelastusmitaleita, vaan myös suosituksemme tulla palkatuiksi rannikkovartioston hengenpelastusasemille. Mutta kuinka pelastittekaan niin monta henkeä?"

Miesten puhemies vastasi:

"Olemme lainvalvojia, ja olemme juuri palanneet kahden murhaajan takaa-ajosta."


Johtajan varjo

POLIITTINEN johtaja käveli aurinkoisena päivänä, kun hän huomasi varjonsa jättävän hänet ja kulkevan nopeasti tiehensä.

"Tule takaisin, senkin roisto!" hän huusi.

"Jos olisin roisto", vastasi varjo kiirehtien vauhtiaan, "minun ei tarvitsisi jättää sinua".


Noidan luuta

LUUDANVARSI, joka oli pitkään palvellut ratsuna, valitti työnsä luonnetta alentavaksi.

"Hyvä on", vastasi noita, "annan sinulle työtä, jossa tulet kohtaamaan älykkyyttä -- pääset kosketuksiin todellisten aivojen kanssa. Esittelen sinut perheen emännälle."

"Mitä!", sanoi luudanvarsi, "pidätkö sinä perheen emännän käsiä älykkäinä?"

"Viittasin", kertoi noita, "hyvän herran päähän".


Rasistinen yhtymäkohta

MUUTAMAT valkoiset kristityt löysivät Pekingissä painettuja sanomalehtiä ajaessaan kiinalaisia pakanoita ulos amerikkalaisesta kaupungista. He pakottivat yhden uhreistaan kääntämään pääkirjoituksen. Ilmeni, että se oli vetoomus Pang Kin provinssin asukkaille ajaa kaikki vierasmaalaiset perkeleet ulos maasta ja polttaa heidän kirkkonsa ja asuntonsa. Valkoiset kristityt olivat niin järkyttyneitä tästä mongolisen barbaarisuuden osoituksesta, että he toteuttivat alkuperäisen suunnitelmansa.


Kenguru ja seepra

KENGURU, joka loikki päämäärättömästi jonkin suuren huomiota herättävän esineen kanssa, tapasi yhdellä loikallaan seepran. Pitääkseen tämän huomion itsessään kenguru sanoi:

"Asusi näyttää aivan siltä, kuin olisit juuri tullut rangaistuslaitoksesta."

"Ulkonäkö on pettävä", vastasi seepra hymyillen tietoisen epäkannustavasti, "vai pitäisikö minun olettaa, että sinä olet tulossa Eduskunnasta".


Kyse keinosta

FILOSOFI näki hullun lyövän aasiaan, ja sanoi:

"Pidättäydy, poikani, pidättäydy, minä rukoilen. Ne jotka turvautuvat väkivaltaan, tulevat siitä kärsimään."

"Juuri se", sanoi hullu piesten uutterasti eläintään, "on se, mitä yritän opettaa tälle pedolle joka potkaisi minua".

"Epäilemättä", sanoi filosofi itselleen pois kävelleessään, "hullujen viisaus ei ole sen syvempää tai todempaa kuin meidänkään, mutta heillä näyttää olevan paljon vaikuttavampi tapa tuoda se julki".


Vanha mies ja pyhäkoululainen

KAUNIS, vanha mies tapasi pyhäkoululaisen ja laski kätensä kaverin pään päälle sanoen: "Kuuntele, poikani, viisaan sanoja ja ota niistä vaarin".

"Hyvä on", sanoi pyhäkoululainen, "anna tulla".

"Voi, minulla ei ole mitään tekemistä", sanoi kaunis vanha mies, "olen vain tämän ajan tapojen tarkkailija. Olen merirosvo".

Kun hän nosti koukkukätensä nuoren miehen päästä, jälkimmäinen huomasi hiustensa takkuuntuneen verestä. Sitten kaunis vanha mies jatkoi matkaansa opastamaan toisia nuoria.


Oikeus ennustettavuuteen

SÄÄVIRASTON johtaja ennusti kaunista päivää, ja talousasiat tunteva persoona uskaltautui hankkimaan suuren määrän sateenvarjoja myydäkseen ne jalkakäytävillä. Mutta sää pysyi kirkkaana ja kukaan ei ostanut. Siksipä talousasiat tunteva persoona nosti vahingonkorvaussyytteen Sääviraston johtajaa vastaan saadakseen sateenvarjojen hinnan takaisin.

"Teidän armonne", sanoi syytetyn asianajaja kun asia tuli oikeudessa esille, "ehdotan tätä inhottavaa syytettä hylättäväksi. Päämieheni ei ole mitenkään syyllinen tähän asiaan, ja tämä inhottava vahingonkorvaussyyte laskee huonon maineen hänen ylleen."

"Sepä juuri, teidän armonne", vastasi valittajan asianajaja, "syytetty pystyi huijaamaan päämiestäni ainoastaan tekemällä oikean sääennusteen. Hän on valehdellut niin paljon ja toistuvasti, että hänellä ei voi olla oikeudellista eikä moraalista oikeutta kertoa totuutta."

Tuomio valittajan hyväksi.

[Suomensin näitä mustia faabeleita kesällä 2002. Tarkoitukseni oli kirjoittaa Ambroce Biercestä laaja lehtiartikkeli ja koristella sitä näillä lyhyillä jutuilla. Jäi kuitenkin aikeeksi, lehtijutun kirjoitus.]

Täydellinen kokoelma näitä faabeleita löytyy Asmo Kosteen suomennoksesta Lyhyitä tarinoita (Nastamuumio 1998).

(kuva J.H.E. Partingtonin muotokuva Biercestä)

lauantai 8. maaliskuuta 2008

Pari kesää Ivalojoella


Huuto.netissä on arvostettu viime vuosituhannen lopulla toimittamaani Pari kesää Ivalojoella lausahduksella "jo keräilyharvinaisuudeksi muodostunut!"

Omien töiden osalta olen kelvottoman huonosti dokumentoinut myyntiä tai edes painosmääriä. Olisihan ne kirjanpidoista kuitteihin menemällä selvitettävissä, mutta en (vielä) ole katsonut muisteluretkiä tarpeelliseksi. Ehtinee niitä sitten eläkkeellä...

Joka tapauksessa, muisti kertoo, että ensimmäistä monistepainosta oli sata kappaletta ja toista, liimaselällä tehtyä oli 300. Omat varastoni olen myynyt tarkkaan loppuun, kauttani kirjasta ei enää ole saatavissa.

Kahden lehtijutun lisäksi laadin loppuun jälkisanat, jossa tarkastelin kruunun keräämien tietojen mukaan paljonko juttua varten haastateltu apteekkari Karl August Ekman kumppaneineen oli Ivalojoen valtauksella numero 2 (valtaus oli talollinen Johan Tellgrenin nimissä) kesinä 1870-1872 saanut kultaa kaivetuksi.

Kruunun tieto on tarkka, sillä kullankaivun ensimmäisinä vuosikymmeninä valtiolla oli kullan ostomonopoli. Muille Lapista kaivettua kultaa ei saanut myydä. Tellgren ja Ekman kumppaneineen ja miehineen sai kolmena kesänä kaivettua yhteensä 11 kiloa himoittua arvometallia. Tilastojen mukaan valtaus n:o 2 oli viidenneksi tuottoisin kaikista valtauksista.

Ei se Suomen Kalifornia niin tuottoisiksi osoittautunut kuin kuviteltiin. 1869-1912 eli 43 vuoden aikana kultaa Ivalojoelta saatiin kaivetuksi kaikkiaan 464 kiloa. Sitä varten piti vaskoolata 252000 kuutiota maata.


Vanhoista lehtikirjoituksista olen pikkukirjasia koonnut enemmänkin. Viimeisin niistä on Pohjoisesta: Sanomalehtien kertomaa arktisen seudun asukkaista 1820-50-luvuilta (2006). Sitä löytyy varastosta tarkkaan laskien 21 kappaletta.

perjantai 7. maaliskuuta 2008

Myöhään aukiolevat kirjakaupat


Tänään on tätä.

Oulussa yksi kirjakauppa oli yksi kirjakauppa, Nispero, avoinna strategiseen aikaan keskiyön tunteina, ja sieltä kappaleen pitkään odotettua teosta saimme.

Odotteluaika sujui mukavasti ja leppoisasti Oulun sarjakuvaseuran kuukausittaisessa tapaamisessa. Ja kapakkakin antoi sopivasti valomerkin jo puoli kahdeltatoista, ettei kirjan hakeminen päässyt unohtumaan.

Nyt, lukemisiin.

torstai 6. maaliskuuta 2008

Älkää unohtako vallan kolmijakoa!


Jo aikaisempinakin vuosina Suomi on saanut länsimaisilta demokratiajärjestöiltä moitteita siitä, että demokratian yhtä peruskiveä, vallan kolmijakoa, on heiluteltu. Eduskunnan varapuhemies on käynyt asianajajana oikeuksissa selittämässä eduskunnan tahtoa ja kansanedustajat (edelleen!) istuvat oikeutta lautamiehinä.

Tällainen on demokratian kannalta sietämätöntä rajojen koettelua.

Ministeri Braxin lausunnoista voisi päätellä, että pahempaa on tulossa. Suomi on vajonnut banaanitasavaltojen tasolle, otsikoi Aamulehti Braxin haastattelun.

Vallanjako lainsäändäntö-, hallinto- (toimeenpano-) ja tuomiovaltaan on Suomessa toteutettu osin lainsäädäntö- (eduskunta) ja hallintovaltaa (valtioneuvosto) yhdistämällä. Suomen hallitusmuodossa kolmijako-oppi otettiin käyttöön 1919, mutta alkuperäisestä mallista luovuttiin ajan kuluessa kytkemällä lainsäädäntövalta ja toimeenpanovalta kiinteästi toisiinsa. Perusajatus säilyi kuitenkin edelleen uudessakin perustuslaissa.

Siksi olisikin syytä pitää tuomiovalta erityisen erillään, kansainvälisen uskottavuuden säilyttämiseksi.

Täydellistä vallan kolmijakoa harjoittavassa maassa kaikki kolme vallankäytön elementtiä on hajotettu. Tuomiovallan toteuttaminen ministerien ja kansanedustajien virkakausien aikana on jopa kokonaan kielletty (siinäkin on kyllä ongelmansa, vrt. Berlusconin Italia).

Suomessa nykyisin on omaksuttu näkemys, jonka mukaan kansa eli eduskunta on nostettu kansanvallan periaatteen mukaisesti kahden muun vallan yläpuolelle.

Mitä pitäisi ajatella siitä, että hallintovallan edustaja kirjoittaa blogissaan hävittyään oikeusjuttunsa: "Ammattituomari ja yksi lautamiehistä kannattivat tuomiota mutta kaksi lautamiestä esitti syytteiden hylkäämistä."

En tarkoita nyt sellaista, mitä Aamulehdessä epäiltiin: Ruusunen lumovoimallaan loihti lautamiehet päättämään väärin?

Miksi sanavalinta "ammattituomari"?

Tarkoittaako hallintovalta sanoa, että koulutuksen saaneella oikeudenjakajalla on "parempi" oikeustaju kuin "kansan" (kunnanvaltuustojen) valitsemilla lautamiehillä?

Toivottavasti ei.

Silloin hallintovalta olisi puuttunut tuomiovallan sisäisiin asioihin. Toki kaikilla on oikeus keskustella ja esittää mielipiteitään mistä tahansa asiasta. Etenkin omastaan, mutta vihjailu siihen suuntaan, että ylimpää valtaa edustava "kansa" olisi väärässä ammattitaidottomuuttaan on peräti ylimielistä. Sanoisinko jopa vaarallista.


Niin, rakastajattaret. Ajatus Kirjat on julkaissut viime vuonna suomennoksen Eleanor Hermanilta; Kuninkaiden rakastajattaret - 500 vuotta valtaa, valheita ja viettelyksiä. Ainakin historiallisessa katsannossa hallintovallan rakastajattarilla näyttäisi olevan merkitystä. Lainattakoon tähän pätkä kirjan netissä olevasta lukunäytteestä:

Alice oli Edvard III:n kurtisaani, joka onnistui asemansa avulla ryöväämään valtion kassan vanhan kuninkaan viimeisinä elinvuosina niin perusteellisesti, että hänestä tuli lopulta yksi Englannin suurimmista maanomistajista. Hän käytti häikäilemättä hyväkseen Edvardin vanhuudenheikkoutta ja taivutteli tämän ostamaan hänelle samat jalokivet yhä uudelleen pistäen joka kerta omaan taskuunsa rahat, jotka kuningas oli antanut hänelle korujen hankintaan. Ja kaiken kukkuraksi Edvardin maatessa kuolinvuoteellaan Alice riisti arvokkaat sormukset hänen kangistuvista sormistaan ja häipyi tiehensä niine hyvineen. Järkyttynyt parlamentti takavarikoi naisen seitsemästätoista kreivikunnasta hankkimat maatilat, hänen korunsa (mukaan lukien 21 868 helmeä) ja muut kuninkaan antamat lahjat. Pahansisuinen Alice pysyi hovissa ja yritti lopun elämäänsä saada kaiken takaisin, niin kuin valtion kassatiedoista, parlamentin päätöksistä ja lukuisista oikeusjutuista käy ilmi.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2008

Släpp ingen djävul över bron


Illalla Yle Teema esitti Matti Kassilan komedian Äl' yli päästä perhanaa (1968). Episodeista koostuva suomalaisuutta luotaava elokuva pohti Koljonvirran sankari Sandelsia, pirtun salakuljetusta ja tv:n vaikutusta politiikkan.

Eipä näitä nykyisiä "suomettumisen" aikaa kuvaavia mielipidekirjoituksia lukiessa voisi kuvitella, että niiden kuvaamana aikana olisi tehty noinkin railakas, kansallisia ikoneita tuulettava juttu. Sivurooleissa on paljon tuttuja naamoja, mainittakoon vaikka sotasankarhahmot Arvo Salo ("Hietanen"), Hannu Karpo ("Lahtinen"), Reino Paasilinna ("Honkajoki"), Pekka Lounela ("Vanhala") ja Kalle Holmberg ("Rokka").

Elokuva ei kerännyt teattereihin juurikaan yleisöä ja televisiossa se on nähty vain kerran aikaisemmin, MTV:n esittämänä vuonna 1969.

Ei noussut kohuja, vaikka mahdollisuuksia tarjottiin. Vänrikki Ståhl, Tuntematon sotilas, luokkaviha, YYA-sopimus, jne, jne.


Äl' yli päästä perhanaa Elonetissa.
(kuva hikipediasta)

tiistai 4. maaliskuuta 2008

Ideologinen oikeuttaminen


Peräti harmillista. Vasta eilen havahduin huomaamaan, että huomenna Immanuel Wallerstein (kuvassa Fernand Braudelin kanssa) tulee vierailulle Suomeen. Olisi mielenkiintoista mennä kuuntelemaan ja näkemään.

Onneksi Wallertein on ahkera keskustelija, hän kommentoi ahkerasti maailmanmenoa. Viimeksi sitä, miten Obaman voitto saattaisi muuttaa maailmaa.

Edellinen kerta, jolloin olisi ollut mahdollisuus Suomessa kuulla Wallersteinin luennointia, oli 1988 Jyväskylä Kesässä. Silloin en vielä tuntenut Wallersteinin ajattelua ja toisekseen olin kesätöissä. Onneksi esitelmä on julkaistu Maailmankulttuurin äärellä -kokoomassa (1988).

Silloin Wallerstein käsitteli kulttuuria modernin kapitalistisen maailmanjärjestelmän ideologisena oikeuttamisvälineenä.

Tuota esitystä olen viime viikkoinakin pohtinut.

Siltalan veljesten lähtöä WSOY:ltä on julkisuudessa käsitelty pitkälti osoituksena siitä, että kustannusyhtiössä rahan tekeminen meni taiteellisten arvojen edelle.

Siihen en oikein usko. Useasti eri yhteyksissä aikaisemminhan on korostettu, että jos talouden lakeja olisi noudatettu, WSOY:n kaunokirjallinen osasto olisi lopetettu heti toisen maailmansodan jälkeen. Että se ei ole voittoa tehnyt, se on ollut konsernin taloudellinen riippa.

Olisiko taustalla ollut pikemminkin Esko Salmisen vaatimus lahtareiden kunnian palauttamisesta? Suuren oikeistolaisen suurromaanin toteuttamisesta Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian tilalle.

Esko Salminen ajatuksineen on kylläkin ollut Otavan ja Editan kustantama, mutta ehkä samanlaista on toisaallakin mietetty.

Että meni yli vaatimukset siitä, mitä pitäisi omalla työllään oikeuttaa.

maanantai 3. maaliskuuta 2008

Johan Habermanin maantarkastusluettelo


Kotimaisten kielten tutkimuskeskus on julkaissut myös verkossa Timo Alasen Johan Habermanin maantarkastusluettelon Pien-Savosta 1620-luvulta. Paperilla teos ilmestyi 2004 ja hankin sen tuoreeltaan, koska oma sukuni on teoksen kattamalta alueelta ja tiedonmuruja esi-isien toimista teos tarjoaa.

Nyt siis tuo opus savolaisten sukujuuriensa selvittäjien iloksi myös netissä.

Vuonna 1626 vouti Johan Henrikinpoika Haberman (< Kauranen) aloitti laatimaan ajantasaista Savon maantarkastusluetteloa. Työnsä hän aloitti nykyisen Maaningan kunnan Tuovilanlahden kylästä. Olletikin hänellä työnsä pohjana edellinen, vuonna 1561 laadittu maantarkastusluettelo, joka sittemmin on hävinnyt. Näin siis ainakin osa Habermanin mainitsemista paikannimistä ja muista tiedoista saattaa polveutua ainakin välillisesti 1560-luvun tietoihin.

Arvokas suomalaisten varhaisvaiheiden tietopankki siis.

Onhan noilta ajoilta myös muita lähdejulkaisuja. Kansallisarkiston julkaisema Matti Wallan toimittama Savon hopeaveroluettelot vuodelta 1571. Kansalta Tanskalle hävityn sodan päätteeksi piti periä ylimääräinen omaisuusvero sotakorvausten maksamiseksi. Tuon miehisen luettelon saa kunnian päättää pielavetinen leskivaimo Piritta.

Ja löytyy myös Savon tuomiokirjat, myös Kansallisarkiston julkaisemina ja Kauko Pirisen toimittamina vuosilta 1559 ja 1561-1565.

Tavinsalmen käräjillä olivat esi-isätkin olleet, kun keskenään olivat kirkonmäellä tapelleet. Sakkoihin oli tuomittu, nuo mokomat.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2008

200 vuotta Suomen sodasta


Hiljakkoin aloitettiin Suomen sodan 200-vuotismuiston juhlinta. Toistaiseksi uutisoinnissa ovat olleet esillä sodan poliittiset merkitykset ja Vänrikki Stål.

Muistutukseksi, että Suomen sotakin oli ihan oikea sota Sara Wacklinin (1790–1846) muistelmia:

Käynti sairas-huoneessa 1808 vuoden sodan aikana

Yleisö alussa ei sodasta muuten tietänyt, kun kaupungin läpi ajavain lähettiläin kautta.

Mutta pian marssi Länsipohjan rykymentti kaupungin lävitse uteliaan nuorison suureksi iloksi, joka milloinkaan ei ollut nähnyt niin muhkeita upseeria, sotamiehiä ja kanuunia. Sanottiin edellisten tulevan äitejänsä kiittää kauneudestansa, sillä nämä tällä paikkakunnalla kasvattavat lapsiansa kaljavellillä, ohuella leivällä ja ruisjauho-puurolla. Nuoret naiset juoksivat ikkunat rikki iloissaan, että vaan saisivat nähdä rykymentin sivutsekulun. Sodan siirryttyä pohjanmaan rajoille, syntyi Oulussa suuri liike ruunun tavarain ja varaston kulettamisesta. Suuria rahasummia tuli kaupunkiin ja maille, joissa toimellisia miehiä kuljeskeli ympäri, ostaen ruokatavaroita, joita sitten voitolla myivät ruunulle.

Naisilla oli täysi työ leivän leipomisesta sotajoukolle, lanka-tukkujen raapimisessa haavotetuille ja tanssimisessa parantuminen kanssa.

Mutta Revolahden ja Siikajoen tappelujen jälkeen oli ilo loppu kun tuli kuormittain haavotettuja ystäviä sekä vihollisia. Säälimisen kyyneleet pesivät pois tanssi-himon nuorisolta, joka tähän asti ei ollut muuta ajatellut, kun katrillia ja valssia upseerien kanssa.

Eräs nuori upseeri, katteini Forselles, oli Tukholmassa tullut tuntemaan yhden Oulun ihanimmista tytöistä. Vanhan tavan mukaan oli hän, samoin kun moni muu Suomen tyttösistä sinne lähetetty oppimaan sivistystä ja hyviä tapoja. Hän, samoin kun upseerikin oli silloin nuoruutensa iloisimmassa ajassa. Usein tapasivat he toinen toisensa kaikellaisissa iloisissa tiloissa ja huvituksissa. Katteini oli monasti tytölle sanonut toivovansa saada seurata häntä pohjolaan ja että mieluisasti tahtoisi kuolla siellä, missä hän oli. Tämä toivo huvitti monta kertaa heitä molempia, jonka luulivat mahdottomaksi.

Mutta seuraavana vuonna kunnes tuo nuori tyttö istuen Oulussa vanhempiensa huoneessa kyynelsilmin ikkunasta katsellen näki kuorman haavotettuja vietävän sairashuoneesen, näki hän niitten joukossa nuoren valjun upseerin. Mahdotonta oli arvella tämän olevan ennen niin sorean ja pulskan Forsellen, ennen kun tämä surullisesti naurahtaen tervehti häntä. Tyttö päästi suuren itkun tunteissaan tämän ennen niin ilosen ja muhkean upseerin ja nähdessään hänen niin huonona ja kituvana, pahoilla työkärryillä vietävän lasarettiin.

Muutaman päivän perästä tuli haavotetun palvelia, joka toi kirjelipun, jossa vaan oli nämät sanat:

”Minä olen pitänyt lupaukseni.”

Jalkansa oli rikki ammuttu, jonka tähden se leikattiin. Monioita päiviä sen jälkeen kuoli hän.

Lyhyen sairautensa aikana piti tyttö vanhempainsa suostumuksella siitä huolen, ettei sairashuoneessa häneltä mitään puuttunut hoidossa eikä mukavuudessa.

Kuolemansa edellä pyysi hän vielä kerran saada nähdä sitä hyvää enkeliä, joka terveyden päivinä oli toimittanut hänelle niin monta ilosta hetkeä ja joka nyt viimeisillä hetkillänsä oli toimittanut hänelle lievitystä ja huvia.

Kuolevaisen toivoa täyttämästä ei voitu kieltää. Isänsä kanssa kävi tyttö täyttämään nuoruuden ystävän pyyntöä. Kirkas silmänsä kiilsi iloisesti häntä vastaan. Monta sanaa ei voinut lausua mutta sydämmellisellä kiitollisuudella suuteli hän siunaten itkevän tytön kättä.

Lyhyt mutta katkera oli tämä tapaaminen. Hellätuntosen tytön mieleen jätti se ainaseksi surullisesti sulon muiston. Kapteeni Forselles haudattiin Oulun kirkkoon kaikella sotaväen juhlallisuudella.

lauantai 1. maaliskuuta 2008

Hyypiön hiihtoloma


”Minulla ei ole vapaa-aikaa” aloittaa filosofi Theodor W. Adorno esityksensä yhdestä ihmisten arjen osa-alueesta. Adorno kokee olevansa täysipäiväinen ajattelija, hän ei osaa erottaa toimistaan sellaista, joka ei liittyisi hänen työskentelyynsä.

Adornon tapa tehdä työtä on elämäntehtävä, jos seuraamme Bertrand Russellin erilaisten työtehtävien luokitusta. ’Valtiomiestyö’ tai ’elämäntehtävä’ on Russellille korkein ja arvostettavin työn tekemisen muoto, sillä siinä ihminen saa toteuttaa itseään, saa elää koko arkensa itsensä ja toisten arvostaman tekemisen parissa.

Presidentin tai eduskunnan puhemiehen virkoja ei kuitenkaan riitä koko kansalle. Suurin osa ihmisistä joutuu elämäänsä ylläpitääkseen tekemään työtä toisten ohjauksen alaisena. Jokaiselle kuitenkin löytyy yhteiskunnasta sellainen tehtävä, jossa hän kykenee tuottamaan itselleen suostumuksen mennä töihin päivästä toiseen.

”Olkoon työ kuinka ikävää tahansa” kirjoittaa Russell, ”ihminen sietää sen, jos saavuttaa sen avulla mainetta”. Maineeksi tässä yhteydessä Russellin mukaan riittää tunnustus hyvinkin pienessä elämänpiirissä, esimerkiksi omassa perheessä tai työyhteisössä.

Protestanttisen etiikan (tai sanottakoon suomalaisittain vaikka pietistisen eetoksen) sävyttämässä länsimaisessa yhteiskunnassa ihmisen arki on jaettu kolmeen yhtä suureen osuuteen: työhön, vapaa-aikaan ja nukkumiseen. Kun kullekin omistetaan kahdeksan tuntia, saadaan vuorokauden 24 tuntia täyteen.

Ennen modernia jako oli vain kahteen: työhön ja nukkumiseen. Max Weber kertoi esimerkin liikemiehestä, joka iltaisin töiden jälkeen kärsimättömästi odotti sitä, että voisi mennä nukkumaan – herätäkseen aamulla virkeänä työtehtäviensä hoitamiseen.

Adornon teoria vapaa-ajasta liittyy edelliseen esimerkkiin. Vapaa-aika käsitteenä jo viittaa siihen, että on olemassa ’epävapaa’, työaika. Kun vapaa-aika määrittyy näin suhteena työhön, se on vallitsevan työmoraalin mukaisesti käytettävä tarkoituksensa mukaisesti työkyvyn palauttamiseen ja parantamiseen. Se on myös puritaanisella tarkkuudella pidettävä työstä erillään. Tätä Adorno pitää luonteenomaisena keskiluokkaisena (poroporvarillisena) suhtautumistapana.

Olemme siis saaneet määriteltyä ihmisten arkeen kolme osa-aluetta: työn, vapaa-ajan ja nukkumisen. Näistä vähintään kaksi kuuluu jokaisen ihmisen elämään (työ ja nukkuminen), joskin tällaisia kahteen tyytyviä ihmisyksilöitä on oletettavasti erittäin vähän. Nukkuminen ja nykyisin yhä useammin myös vapaa-aika molemmat määrittyvät tarpeiksi, joita ilman ihminen ei pysy työkykyisenä, ’itsensä tarkoituksen toteuttajana’. Nukkuminen on fysiologinen ja vapaa-aika psykologinen tarve, joita ilman ihminen ei pärjää.

Adornon mukaan vapaa-aika ei saa muistuttaa työtä missään määrin, jotta se olisi ’irrottautumista’ työstä. Tämän vuoksi Adornon mielestä kaikista vapaa-ajan toiminnoista tulee jotenkin absurdeja.

Jyrkästä kahtiajakautumisesta huolimatta vapaa-aikaan hiipii käyttäytymismuotoja työstä, koska vapaa-aika on käytettävä mahdollisimman tehokkaasti. Vapaa-aika eriytyy ja organisoituu kuten työ:

”Itsestään selvään tapaan kysyä ihmisten harrastuksia sisältyy vaatimus: jokaisella on oltava harrastus ja mikäli mahdollista – kokonainen joukko niitä. Lisäksi niiden on sovittava vapaa-ajan markkinoiden tarjontaan. Organisoituneesta vapaa-ajasta on tullut jotain pakollista: voi sitä joka ei pysty esittämään yhtään harrastusta, vapaa-ajan viettotapaa – hän on joko kiipijä tai toivottoman vanhentunut ihmistyyppi, hyypiö, jota välttämättä pidetään naurettavana yhteiskunnassa jossa tiedetään mitä vapaa-ajan pitää olla.” (Theodor Adorno, Vapaa-aika. Uuden ajan aura 1(1981), 14)

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset