keskiviikko 9. tammikuuta 2008

Sanaselityksiä: jargong


Valittujen Palojen vuonna 1978 julkaiseman Uskomatonta mutta totta -teoksen sivulla 521 kerrotaan joitakin merkillisiä sanoja ja sanontoja. Kerrotaan esimerkiksi raamatullisen sanonnan "helpompi on kamelin käydä neulansilmästä kuin ..." perustuvan käännösvirheeseen. "Eräissä" varhaisissa käsikirjoituksissa kerrotaan kamelin (kamelos) paikalla olleenkin sanan köysi (kamilos).

Samaisen sivun 521 toisen palstan aivan lopussa alkaa jargong -sanan merkillisen alkuperän selitys, joka jatkuu seuraavalle sivulle. Jargongin kerrotaan olevan ammattikieltä, jota erityisesti tieteilijät, teknikot ja mainosväki mielellään käyttävät pyrkien näin antamaan itsestään maallikoille todellisuutta hienomman kuvan.

Uskomatonta mutta totta -teoksen kirjoittajat (ja kääntäjät) tuovat esille huvituksensa moisesta erikoissanastolla kikkailusta. "[He] olisivat ehkä vähemmän omahyväisiä, jos he tietäisivät, että jargong tulee vanhasta ranskan sanasta gargon. Se merkitsee lintujen tirskutusta ja säksätystä".

Mainittakoon vielä, että Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan Kampus Kustannuksen lukuisina eri painoksina julkaisema Laura Aron toimittama Jargon -- kulttuuriantropologian englanti-suomi oppisanasto (viimeisin painos vuodelta 2002) on kustantamon yksi myydyimmistä teoksista.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset