torstai 21. kesäkuuta 2007

Kokko

Juhannuskokon polttaminen on säiden suhteen hankala perinne. Usein mittumaarina on joko liian märkää sateideiden vuoksi tai sateiden vähyys aiheuttaa palovaroituksen, jolloin kokkoja tai muita ulkotulia ei saa tehdä lain. Tänä vuonna säät näyttäisivät kuitenkin suosivan sisämaata ja kokon saa polttaa.

Yli vuosikymmen sitten Oulun leijonat ovatkin siirtyneet pääsiäiskokkoon, koska tuolloin säät ovat vähemmän oikukkaat tulenpidon suhteen. Vaikka Pohjois-Pohjanmaalla ei pääsiäiskokko traditiota olekaan.

Yksi Suomen historian erikoisimmista kokoista sytytettiin Kallavedellä nimettömälle autiosaarelle lokakuussa 1924. Tuolloin kuopiolaiset olivat joko huvipurjehtineet höyrylaivoilla saaren tuntumaan tai kiivenneet Puijon-torniin katsomaan, miten 4680 puulaatikollista tulitikkuja paloi poroksi.

Tempauksen taustalla oli konsuli Lauri Hallman, jonka Oy Savo valmisti Kuopiossa tulitikkuja. Ruotsalainen Svenska Tändstickor (Swedish Match) oli aloittanut tulitikkusodan, ja saanut taivuteltua Suomen hallituksen säätämään vuoden 1922 alusta tulitikuille valmisteveron.

Oy Savo ja Hallman taistelivat 'trustia' vastaan yhtä voimallisin keinoin. Konsuli Hallman uskoi valmisteveron olevan vain vuoden voimassa oleva laki. Varastoihin kertytettiin valtavat määrät sekundalaadun tikkuja, joita veron poistuessa voitaisi myydä 'taloustikkuina'. B-laadun tikut varastoitiin Gust. Raninilta vuokrattuihin makasiineihin.

Valmistevero ei kuitenkaan poistunut ja Gust. Ranin tarvitsi makasiineja omaan käyttöönsä. Lisäksi kaupungin palopäällikkö alkoi huolestua valtavasta määrästä tulitikkuja.

Oy Savo ei voinut jakaa tikkuja ilmaiseksikaan ilman valmisteveron maksamista, eikä se olisi A-laadun myynnin kannalta ollut järkevääkään. Tikuista piti päästä eroon muutoin. Hallmanin mielestä sen saattoi tehdä näyttävästi samalla ulkolaista trustia vastustaen.

Niinpä tikut kuskattiin Untamo -laivalla autiosaarelle ja lehdistö kutsuttiin paikalle. Lieskat löivät parin kymmenen metrin korkeuteen ja savua syntyi enemmän kuin 'tavallisessa tulipalossa'. Kalliot paukahtelivat haljetessaan ja vesi kiehui Kallavedessä saaren ympärillä.

Hallmanin mukaan se oli miljoonan markan kokko.

Suomen ja Ruotsin välisen taistelun tulitikkujen maailmanmarkkinoista viimein ruotsalaiset voittivat. Mutta vasta 1990-luvun lopulla, jolloin Swedish Match osti ja lakkautti Vaajakosken tikkutehtaan.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset